Sankareita joka puolella, osa 2/3 –Tarvitaanko enää yli-ihmisiä? Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)

TARU ANTTONEN & MILLA KARPPINEN (TOIM.) :
SANKARITARINOITA TYTÖILLE (JA KAIKILLE MUILLE)

220s.

Into 2018

Viime syksyn tyttökirjasuman viimeiseksi ilmestynyt julkaisu, Inton kustantama ja joukkorahoituksella toteutettu teos jatkaa esikuvansa Favillin & Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjan jalanjäljissä. Anttosen & Karppisen toimittama Sankaritarinoita tytöille noudattaa sitä tuttua ja turvallista kaavaa, sitä samaa kuin kaksi aiempaakin (niistä postaus täällä). Se on yhtä uskollinen esikuvalleen kuin Tuomenkin teos, mutta toisaalta sen taustalla näkyy positiivisesti suurempi työryhmä sekä Kapinallisten tyttöjen jälkeen jättämä aiheellinen kritiikki ja keskustelu. Tämän kirjan tekoon on osallistunut yhteensä 24 kirjoittajaa sekä 41 kuvittajaa. Esittelyssä on 60 suomalaista naista, joista osa menee päällekkäin muutamaa viikkoa aiemmin julkaistujen Tuomen sekä Salmisen & Salmisen kirjojen naisten kanssa, mutta onpa mukaan päässyt hurjan moni sellainen, joka ei noissa aiemmissa kirjoissa sivuilla ollut.  Vaikka painopiste on edelleen valkoisissa, keskiluokkaisissa naisissa, joiden taustan vaikutusta menestykseen ei juurikaan reflektoida, on mukana useampi saamelainen, romani, rodullistettu suomalainen sekä pakolaistaustainen nainen. Taustoja ja erilaisuutta kuitenkaan liikaa korostamatta. 

Kirjan lukemisen aikoihin kuuntelin myös Lukuvika-podcastia, jonka toimittajat Essi ja Jenni ovat myös yksiä kirjan tekoon osallistuneita kirjoittajia. Osittain tämä kirja-arvio menee nyt keskusteluksi viimesyksyisen podcast-jakson kanssa, sillä oli äärimmäisen mielenkiintoista kuulla ajatuksia kirjan teosta tekijöiden näkökulmasta. 

Aiempia kirjoja käsitellessä yksi kritiikkini kohdistui tietynlaiseen sankari- ja julkkispalvontaan, siihen, että yhteiskunnassamme on jatkuva tarve nostaa yksilöitä ylitse muiden. Myös tämä kirja esittelee useita jo ennestään hyvinkin tuttuja naisia, vaikka ihailtavan paljon uusia nimiäkin se on onnistunut nostamaan esille. Lukuvika-podcastissa puolustettiin tätä "julkkislinjausta" kysymällä, miten "arjensankarius" rohkaisee esimerkiksi tyttöjä tavoittelemaan pörssiyhtiön toimitusjohtajan paikkaa, jotain poikkeuksellista, ja sellaista, missä tyttöjä ei ole totuttu näkemään. Näkökulma on oivallinen, tavallaan, ja tokihan poikkeuksellisten saavutusten ihailu on helpompaa kuin sen arjensankaruuden. Tässä kohti itse haluaisin tosin vielä jatkaa keskustelua hieman eteenpäin: onko arjen sankarin ja poikkeuksellisen naisen välille silti todella tarpeellista tehdä rajalinja? Eikö näitä käsikirjoittajia ja tähtitieteilijänaisia voitaisi nähdä enemmän arjen sankareina? Aivan tavallisina naisina, jotka ovat saavuttaneet elämässään erinäisiä asioita? Onko jonkun nostaminen sankariksi todella tässä ajassa edelleen tarpeellista? Etenkin kun tämä kirja todella onnistuu tuomaan mukaan huomattavan erilaisia naisia. Monipuolisimmin koko syksyn uutuuskolmikosta. 

No, myyvää se ainakin on, sen Lukuvian Essi & Jenni nostivat myös esille. On totta, että vaikka nämä kirjat ovat jonkinlaisia tekoja paremman yhteiskunnan puolesta, ne ovat myös nykyjärjestelmässämme tuotteita, jotka täytyy saada kaupaksi. Ja tokihan kuuluisa myy paremmin kuin täysin tuntematon arjen puurtaja. Ehkä oma kyseenalaistamiseni kilpistyykin enemmän tähän: jos tarinoita myydään aina yksi, tuttu kärki edellä, tuleeko niistä myös yksi ainoa totuus? Voisiko sankaruutta kyseenalaistaa laajemminkin, ja mahduttaa sen alle huomattavasti erilaisempia ihmisiä ja kohtaloita? Tarvitseeko kaikkea aina tehdä samoin riittävä? Eikö se ole hieman vastoin jo koko kirjankin pohjimmaista ideaa?

Onneksi itse kirja vastaa useammassakin kohdassa tähän tarpeeseen, ja painottaa sankaruuden olevan usein ihan vain arkisuutta, sitä, että tekee asioita, joissa on hyvä tai joita rakastaa. Toki vallan etuoikeutettu näkökulma sekin, mutta kiinni ajassaan, keskiluokkaisuuden tiukassa ihannoinnissa.  Se ei tämän kirjan vika ole, eikä se muutamalla yksittäisellä kirjalla ole korjattavissa, mutta onneksi siihen on kuitenkin edes jollain tasolla jo kiinnitetty huomiota. Sankaripalvonnalla kun on hieman kiistanalainen kääntöpuoli: jos julkkiksen ja "arjen sankarin" väliin tehdään selkeä rajanjako ja tällöin tietynlaisista ihmisistä tehdään jotain yli-inhimillistä. Se saa aikaan kuvan, ettei kenestä tahansa ole mihin tahansa. Jalustalle nostetuista ihmisistä nähdään vain hyvin tarkoin vaalittu kiiltokuvamainen puoli, joka ei virheitä tee saati syyllisty inhimillisiin negatiivisiin puoliin: he eivät ole kateellisia saati tee virheitä ja vääriä valintoja. He vain menevät eteenpäin aurinkoisesti eläen helppoa elämäänsä, joka on kuitenkin sellaisenaan varsin monien saavuttamattomissa. Kuva on vahingollinen, koska se ei ole totta. Se ei myöskään anna kunniaa taustatekijöille, rakenteille, etuoikeuksille ja valta-asemille. Tai vie sitä niiltä pois. Se laittaa suuret suoritukset vain yksilön harteille, ja saa aikaan ilmiön, jossa kaikki pyörii entistä enemmän yksittäisten napojen ympärillä. Ja siksi sankaruuden määritelmää tulisi tuulettaa ja huolella. 

No, takaisin itse kirjaan. Kuten aiemman kahden kohdalla sanoin, en missään nimessä halua osoitella näitä, vaatia valmiimpaa saati täydellistä. Nämä kirjat ovat hienoja, ja niillä on tärkeä paikka juuri tässä ajassa. Ne muistuttavat, että tyttö ei voi koskaan olla liian fiksu, fyysisesti levottomasta voi tulla sirkustaiteilija siinä missä muistakin eikä kaikkea tarvitse osata saati sietää yksin. Tyttöyden määritelmä laajenee kauniisti, kun mukana on moninaisuutta ja monenlaisia elämänpolkuja. Tässä tullaan jo pitkälle ajatuksesta, jonka mukaan kunnon tyttö on kiltti ja hiljaa, ei tunteile saati nosta omaa mielipidettään esiin. Ja se jos mikä on mahtavaa.

Elämäkertahyllyjä täyttävät miesten kasvot, parhaillaan samalla hyllyllä on samasta ihmisestäkin kaksi kirjaa, kuten Lukuvika-podcastissa oivallisesti huomautetaan. Siksi tilausta naisista kertovaan kirjallisuuteen todella on, ja toivon, että tämänkaltaiset kirjat ovat portti johonkin uuteen ja erilaiseen. Aidosti moninaisempaan ja monipuolisempaan. On oivallista, että tällainen innostus kohdistuu juuri lastenkirjallisuuteen, sillä luetaanahan sitä lähtökohtaisesti yhdessä, aikuinen ja lapsi. Jospa seuraava vaihe olisi nostaa vahvuutta ja erilaisten naisten kohtaloita myös elämäkerta-, kaunokirjallisuus- ja tietokirjahyllyille. Ihan yksittäisten, syventyen, tai useampien, sukupuolisuuden moninaisuuttakin paremmin esiin nostaen. Jospa nämä kirjat olisivat jonkinlainen sysäys laajemmallekin näkökulmamuutokselle.

- Laura / m i t a l u i m m e k e r r a n . f i

Postaussarjan ensimmäinen osa löytyy täältä.
Tämä kyseinen teksti on julkaistu ensimmäisen kerran mitaluimmekerran.fi-blogissa 4.9.2018