Tekstit

Vaiettu vagina

Kuva
"He ovat yrittäneet sensuroida sanaa kaikkialla, missä  Vaginamonologeja on esitetty ja missä siitä on puhuttu; se on jätetty pois sanomalehdistä, tavarataloissa myytävistä lipuista, mainosjulisteista teattereiden ulkopuolella, lippukassojen puhelinvastaajista, joissa ääni sanoo vain "Monologeja" tai "V. monologeja".
 "Minkä takia?" minä kysyn. "Vagina" ei ole pornografinen sana; se on itse asiassa lääketieteellinen termi, ruumiinosan nimi kuten "kyynärpää", "käsi" tai "kylkiluu".
 "Ei se ole ehkä pornografinen", ihmiset sanovat, "mutta se on ruma sana. Entä jos pikkutyttäremme kuulisivat sen? Mitä me heille sanoisimme?"
 "Ehkäpä voisitte kertoa heille, että heillä on vagina", minä vastaan."

Eve Enslerin Vaginamonologeja (1998) käsittelee vaginaa monipuolisesti, rikkoen sanan päällä leijuvaa häpeää ja pelkoa. Vaginamonologeissa pääsee ääneen monenikäisiä naisia, taustoiltaan ja s…

Äitimyyttejä purkamassa - Anu Silfverbergin Äitikortti

Kuva
Ovulaatio- ja raskaustestimerkit tulevat tutuiksi. Selviää, että erityisesti ovulaatiotestit ovat naissukupuolta vastaan kehitetty salajuoni, jonka lopullinen tarkoitus ei ole raskautuminen vaan mielisairaus. Tulkinnanvaraa on loputtomasti. Ajattelen katkeruudella muita ihmisiä, erityisesti miehiä, jotka eivät koskaan elämässään joudu tekemään ovulaatiotestiä. Vihaan heidän ovulaatiotestitöntä elämäänsä. Vihaan heidän huolettomuuttaan, sitä miten heidän ei tarvitse tarkkailla kehoaan tai hallita sitä, ja miten he sen vuoksi hallitsevat sen täysin. He vain menevät vessaan ja pissaavat. Helvetti. 
Minusta tulee äiti. Minusta tullee äiti. Minun on mahdollista tulla äidiksi. Saatan olla äiti. Olen pian äiti.

Tulin raskaaksi kesän lopussa. Raskaus on vasta alussa, mutta minä ja puolisoni olemme tehneet päätöksen olla tilanteestamme avoimia - haluamme voida iloita jo nyt, ja toisaalta emme halua myöhemmin peitellä sitäkään, jos raskaus ei syystä tai toisesta jatkukaan.

Jo nyt, alkuraskaudes…

Feminismi ei ole identiteetti vaan tekoja - Laurie Penny: The Bitch Doctrine

Kuva
But nobody ever said that changing the world was going to be easy.  

Pulssi hakkaa suunnilleen tuhatta ja pöksyt on tulessa, kun mietin, että olen aloittamassa bloggausta  Laurie Pennyn kirjasta Bitch Doctrine - Essays for Dissenting Adults. Tärisen innostuksesta, sillä mitään näin feministisesti terävää ja voimaannuttavaa en ole vähään aikaan lukenut.

Penny kirjoittaa suunnilleen kaikista feminismin olennaisimmista kysymyksistä ja hän tekee sen selkeästi, asiantuntevasti, suorapuheisesti ja täysin vastustamattomasti. Bitch Doctrine on kirjan muotoon puettu feministinen vallankumoushuuto, käsikynkkä ja hellänvahva halaus.

Pennyn esseeteos on kapitalismin kritiikkiä intersektionaalisen feminismin kautta tarkasteltuna. Ihan erityisen kiitoksen Penny ansaitsee siitä, että hän pitää teksteissään jatkuvasti mukana myös muita kuin valkoisen feministinaisen identiteettiä, ie. mm. rodullistettuja, homoseksuaaleja ja transihmisiä.

Kirjansa aluksi Penny puhuu eräästä peiteväriä oranssi kantavast…

Kertomuksia mustien Amerikasta: Minun tarinani, Bad Feminist, Jazz

Kuva
Luin (osittain kuuntelin) peräkkäin kolme kirjaa, joiden tekijät ovat rodullistettuja amerikkalaisnaisia, ja teoksissa kerrotaan monen muun teeman ohella syrjinnän historiasta ja nykypäivästä. Kirjat päätyivät luettavaksi perätysten sattumalta, mutta ehkä nyt oli eri syistä tarpeellistakin käydä näitä asioita läpi. Ajankohtaisia teokset ainakin ovat: Michelle Obaman elämäkertaa myydään edelleen paljon, Roxane Gayn Bad Feministin nimiesseiden teemoja sivuten keskustellaan tällä hetkellä Suomessa, ja Toni Morrisonia muistellaan tietysti nyt myös lukemalla hänen upeaa kirjallista tuotantoaan.


Michelle Obama: Minun tarinani (Otava 2018, suom. Ilkka Rekiaro)

Michelle Obaman omaelämäkerta Minun tarinani on edelleen myyntilistojen kärjessä. En ihmettele, nimittäin sen lisäksi että tekijä on tunnettu henkilö, kirja on mainio. Se on kiinnostava, tarjoaa yksityiskohtia kuin lähikuvia ja raotettuja verhoja, ja kerronta on viihdyttävää ja koskettavaa. Vaikka teoksesta tunnistaa välillä amerikkala…

Vaginaalista logiikkaa - Maria Matinmikko: Kolkka

Kuva
Suhteeni Maria Matinmikon teksteihin ei ole helpoimmasta päästä.

On hankalaa, kun huomaa, että on lukenut hyvää kuten  minulle kävi Matinmikon Värien kanssa, mutta siihen ei siitä huolimatta itse oikein pääse sisään.

Pieneksi sisäpiirivitsiksi on jo vakiintunut Väreistä löytyvä toteamus "ilmassa leijui nakkikeitto". Mikä ihmeen nakkikeitto? En tykkää nakkikeitosta, enkä halua lukea runoja, joissa puhutaan nakkikeitosta. Nakit ovat menneisyyttä ja kuuluvat 1970-luvun saunailtoihin lämpimien voileipien kaveriksi tai korkeintaan osaksi vappuista perunasalaattia. Nakit ovat ehkä epärunollisin asia, jonka tiedän.

Nakkikeitto mielessäni aloitin retkeni Kolkan parissa. Tästä kokoelmasta blogistania ei ole hihkunut, eikä siitä ole postattu kahvikuppikuvia instagramiin awesome-hashtagin kanssa. Sinänsä ymmärrettävää, sillä Kolkka on siinä määrin kiinnostava teos, että se ei suostu helpolla Instagramin söpöilysestetiikan valjaisiin. Nyt kuljetaan toisia latuja katuja satuja - niitä, …

Romaaniklassikko ja sukupuolen käsite – Virginia Woolf: Orlando

Kuva
Virginia Woolf: Orlando (Kirjayhtymä 1984, suom. Kirsti Simonsuuri, pokkaripainos Tammi 2009)

Virginia Woolfin romaani Orlando ilmestyi alun perin 1928. Woolf kiinnitti huomioni taas moderniudellaan, joka onnistui jälleen yllättämään, vaikka ei sen ehkä enää (kolmannen lukemani hänen kirjansa kohdalla) pitäisi.

Orlandoa on kutsuttu Woolfin hauskimmaksi kirjaksi, ja hilpeää hymyilyä tapahtuikin lukiessa monta kertaa. Takakansi kertoo Woolfin jäljitelleen eri aikakausien kliseitä, ja vaikka 1600- ja 1700-lukujen kirjallisuus ei olekaan tuttua, tekstistä pystyi silti havaitsemaan parodialta tuntuvaa liioittelua ja korostamista. Romaanissa seurataan nimihenkilön elämää muutaman vuosisadan ajan, eli sitä voi pitää myös fantasiana. Matkassa on mukana elämäkerturi, joka ikään kuin on kirjoittanut kirjan tekstit – silti häntä ei osaa pitää kirjailijana itsenään, jotenkin elämäkerturin ääni on eri. Tuntui, että Woolf parodioi tässä myös elämäkertaa tyylilajina. Orlando tosiaan elää hyvin pitkä…

Caitlin Moran: Kuinka olla kuuluisa

Kuva
Kyllä vaan, olet ihan oikeassa. Testosteroni se on, joka täällä haisee. Jumalainen äijätuoksu, jonka sydänaromit ovat peräisin rock and rollista ja naisia hyväkseen käyttävien miesten hikisiltä ihoilta.

Caitlin Moranin Kuinka olla kuuluisa on ensimmäinen häneltä lukemani kirja, joten en osaa sanoa, miten se suhtautuu hänen aiempiin teoksiinsa. Korviini on kuitenkin kantautunut, että Moranin kirjoitustapa on rempseä ja herkimpiä lukijoita punasteluttava, eikä tämä hänen uutuusteoksensa ole tässä suhteessa poikkeus. Meno ja meininki on vallan lennokasta ja energistä, eikä häveliäisyys ole tässä kirjassa mikään erityinen arvo. Tosin välillä tuntuu, että Moran pyrkii shokeeraamaan tarkoituksella, kuten vaikkapa silloin, kun hän kirjoittaa Brōnten sisarusten runkkaamisesta.

Kuinka olla kuuluisa kertoo 19-vuotiaasta Johannasta, joka on musiikkitoimittaja. Hänen myötään lukija pääsee rock-maailmaan ytimeen, jossa valkoiset (ainakin omasta mielestään) seksikkäät miehet laulavat ja soittavat …