p ä ä h e n k i l ö

Kyllä vaan, olet ihan oikeassa. Testosteroni se on, joka täällä haisee. Jumalainen äijätuoksu, jonka sydänaromit ovat peräisin rock and rollista ja naisia hyväkseen käyttävien miesten hikisiltä ihoilta. Caitlin Moranin  Kuinka olla kuuluisa  on ensimmäinen häneltä lukemani kirja, joten en osaa sanoa, miten se suhtautuu hänen aiempiin teoksiinsa. Korviini on kuitenkin kantautunut, että Moranin kirjoitustapa on rempseä ja herkimpiä lukijoita punasteluttava, eikä tämä hänen uutuusteoksensa ole tässä suhteessa poikkeus. Meno ja meininki on vallan lennokasta ja energistä, eikä häveliäisyys ole tässä kirjassa mikään erityinen arvo. Tosin välillä tuntuu, että Moran pyrkii shokeeraamaan tarkoituksella, kuten vaikkapa silloin, kun hän kirjoittaa Brōnten sisarusten runkkaamisesta. Kuinka olla kuuluisa kertoo 19-vuotiaasta Johannasta, joka on musiikkitoimittaja. Hänen myötään lukija pääsee rock-maailmaan ytimeen, jossa valkoiset (ainakin omasta mielestään) seksikkäät miehet laulavat ja soit

Can we all be feminists ja toinen suositeltava teos, White Fragility June Eric-Udorien toimittama esseekokoelma  Can we all be feminists  on parasta feminististä kirjallisuutta, jota olen vähään aikaan lukenut.  Eric-Udorien kirjoittama johdanto-osio valaisee valkoiselle feministille hyvin sitä, miksi feminismi ei sovellu kaikille sellaisenaan kuin se usein esitetään. Kyse on Erix-Udorien mukaan erityisesti siitä, että feminismin tunnetuin muoto ei ota riittävästi huomioon esimerkiksi rodulistettujen tai muiden marginalisoitujen ryhmien tarpeita. Mediassa esillä oleva feminismi on useimmiten valkoisten naisten feminismiä, johon liittyvät valta-asetelmat vahingoittavat niitä, jotka eivät kuulu hyväosaisiin. Eric-Udorie muistuttaakin, että vaikka valkoiset naiset kohtaavat seksimiä, heidän on kyettävä työstämään omaa valkoisuuttaan ja etuoikeuttaan. Toinen asia, jota Eric-Udorie kaipaa valkoisilta feministeiltä on se, etteivät valkoiset yrittäisi nostaa itseään jalustalle myös s

Liv Strömquist: Einsteinin vaimo (Sammakko 2019, suom. Helena Kulmala) Ruotsalaisen sarjakuvataiteilija Liv Strömquistin   Einsteinin vaimo on miltei uunituore suomennos, joka kuvaa sarjakuvan muodossa erityisesti parisuhteiden ihmeellistä maailmaa. Aihepiiriltään albumi siis sivuaa Strömquistin aiempaa suomennosta  Prinssi Charlesin tunne . Kulma on tietysti tässäkin teoksessa feministinen, ja esittelyssä ovat mm. maailmanhistorian järkyttävimmät poikaystävät. Kuvittelin, että koko kirja on näitä sairaiden tapauskertomusten kuvauksia, mutta teemoja on sarjakuvissa laajemminkin: käsitellään lasten oikeistokonservatiivisuutta (kyllä vaan), ikävystyttäviä ihmistyyppejä, Britney Spearsia, huorittelua ja ydinperhettä. Tyyli on tuttua Strömquistia: tanakkaa asiaa, pikimustaa huumoria (käsillään lainausmerkkejä näyttävät hahmot tuntuivat olevan tämän albumin erityinen juttu) ja lennokasta kerrontaa. Teos teki mieli taas ahmia läpi, ja luin sen miltei päivässä. Pysäyttävintä kokoelmas