Kesän feministiset lukuvinkit

Kesällä voi lukea muutakin kuin dekkareita. Tässä muutama feministinen lukuvinkki kirjoista, jotka olemme hyväksi ja feministisestä näkökulmasta oleellisiksi havainneet.



Margaret Atwood: Orjattaresi (1998, The Handmaid's Tale (1985), suom. Matti Kannosto) (linkki bloggaukseen)

Atwoodin klassikko kertoo maailmasta, jossa naisten oikeudet on riistetty. Päähenkilökin nimetään sen miehen mukaan, jonka taloudessa asuu. Hänen tehtävänään on tulla raskaaksi ja antaa lapsi sitten isäntänsä vaimolle kasvatettavaksi. Eikä orjattarien mielipidettä kysytä siitä, haluaako hän sänkyyn tuon miehen kanssa. Teos on noussut aiheestakin vahvasti tapetille presidentti Trumpin valtakaudella. Naisella on oltava oikeus omaan kehoon, siksi Atwoodin teoksen maailman ei saa antaa tulla todeksi.

– Siunattu olkoon hedelmä, hän sanoo käyttäen virallista tervehdystämme.
– Avatkoon Herra, minä vastaan yhtä virallisesti.

Holly Bourne: Mitä tytön täytyy tehdä? (2018, What’s a Girl Gotta Do? (2016), suom.  Kristiina Vaara) (linkki bloggaukseen)

Bournen Normaali-trilogian päätösosan voi lukea myös itsenäisenä teoksena. Jokaisessa osassa on päähenkilönä yksi kolmesta ystävästä, tässä ääneen pääsee Lottie. Hän on tulinen ja tappurainen feministi, joka nostaa esiin arkipäivän seksistisiä ilmiöitä. Teos on tärkeä, sillä se kertoo, miksi feminismi ja sen eteen tehtävä työ on yhä nykyäänkin niin tärkeää.

Miksi miesten on turvallista kävellä ympäriinsä pimeässä, mutta naisten ei? -- me pelätään aina niin paljon, että meidän kimppuun hyökätään tai että meidät raiskataan – kun tosiasia on, että tilastollisesti on paljon todennäköisempää tulla raiskatuksi omassa kodissaan.



Ananda Devi: Näistä raunioista 
(Fabriikki 2018, suom. Saana Rusi) (linkki bloggaukseen)

Mauritiukselta kotoisin olevan Ananda Devin pienoisromaani sisältää verevää kirjoittamista ja vangitsee taidolla henkilöidensä nuoruuden vimman. Kirjan kieltä ja tyyliä tunnustellessa ajatukset kulkivat nopeasti naiskirjoitukseen (écriture féminine), sillä tekstin kielikuvissa on paljon virtaavia nesteitä ja siinä tuntuu vaistonvaraisesta kumpuavaa värinää. Teoksesta välittyvä feministinen sanoma voimistaa kytköstä.


Naisten runous on sitä, kun minä ja Savita sovitamme askelemme yhteen ja väistelemme kuoppia. Kun leikimme kaksosia, koska muistutamme toisiamme. Käytämme samoja vaatteita, samaa tuoksua. Tanssahtelemme eteenpäin. Korvakorumme kilahtelevat. Savitalla on pikkuinen nenäkoru, kuin tähti. Naisten runous on naurua tässä unohtuneessa maailmankolkassa, ja se avaa meille kaistaleen paratiisia, jottemme hukkuisi.

Jasmine Guillory: The Proposal 
(2018, Berkley Books)

Jos olet chick litin ystävä mutta kaipaat kesääsi kestävämpää viihdettä, kannattaa tarttua Jasmine Guilloryn kirjoihin. The Proposal on itsenäinen osa Guilloryin The Wedding Date -sarjassa. Teos alkaa, kun Nikolen poikaystävä kosii naista julkisesti. Koska kosinta epäonnistuu monin tavoin eikä suhdekaan ole vakaalla pohjalla, Nikole kieltäytyy. Kaksi tuntematonta pelastavat Nikolen yleisön buuakselta - ja kaksikon toinen osapuoli, Carlos, onkin yllättävän komea herrasmies. The Proposal on hyväntuulinen romanssi, joka esittelee taustaltaan moninaisia, rodullistettuja henkilöitä.





Min Jin Lee: Pachinko 
2017, Grand Central Publishing

Pachinko on antoisaa kesälukemista niille feministeille, jotka nauttivat sukutarinoista, paksuista kirjoista ja sukupolvitraumojen vaikutuksista elämänkulkuun. Romaani kertoo korealaissuvusta, jonka yksi jäsen, Sunja, tulee raskaaksi. Muuan mies lupaa pelastaa Sunjan häpeältä ja vie tämän Japaniin. Alkaa monisukupolvinen tarina, jossa käsitellään muun muassa maahanmuuttajuutta, naisen asemaa, yhteiskuntaluokkaa ja koulutuksen merkitystä.



Eeva Kilpi: Tamara (1972) (linkki bloggaukseen)

Tamara on suomalaisen kirjallisuuden klassikko, jossa kohtaavat liha ja unelmat. Siitä on usein käytetty ilmaisua "erottinen", joka on lähinnä sievistelyä, josta itse romaani on varsin kaukana.

Hänellä on hyvä tavara, niin kuin miehet sanovat. Sellainen lihakulli, joka seisoo aina niin että siitä on alituinen riesa. Ymmärrätkö, rakas tuhkamunani.

Maggie Nelson : Argonautit (2018/2015, suom. Kaijamari Sivill) (linkki bloggaukseen)

Nelsonin Argonautit on jo lähes moderni klassikko, joka ylittää kaikki genrerajat. Esseemäisyys, omaelämäkerrallisuus ja queerius kohtaavat teoksessa ainutlaatuisella tavalla, ja pala palalta Nelson purkaa ja rakentaa älykkäällä keskustelullaan maailmaa uudelleen. 

On todella omituista elää historiallisella hetkellä, jolloin vastakkain ovat vanhoillinen huoli ja hätä siitä, että sateenkaariväki tuhoaa yhteiskunnan instituutioineen (ennen kaikkea avioliiton) ja toisaalta huoli ja hätä queer-liikkeen epäonnistumisesta tai kyvyttömyydestä romuttaa yhteiskunta ja perinteiset instituutiot.

Maaria Päivinen: Kellari (Into 2016) (linkki bloggaukseen)

Kesälomamatkan voi tehdä romaanin kanssa Islantiin, jossa hyytävä tuuli puhaltaa ja omintakeiset, naapuruksina asuvat naiset elävät arkea, joka on mennyt sijoiltaan. Vilma on vanginnut entisen miehensä kellariin. Hän suhtautuu hyvin eri tavoilla kahteen lapseensa, ja naapurista heitä tarkkaileva yksinäinen Ingriður tahtoisi vain perheen. Parisuhde ja äitiys näyttäytyvät kaikessa monimutkaisuudessaan kärjistyneine ongelmineen ja valtasuhteineen. Teoksen kerronta on hyvin ruumiillista.

Ja nyt: alhaalla paloi. Kellari oli muuttunut tyhjästä täydeksi ja se oli kuin sulatusuuni, kaasukammio ja kaikki maailman kidutuskeinot vain siksi, että äidinrakkaus oli äidinrakkautta ja pettäminen pettämistä. Ja vaikka Vilma ei mikään koston jumalatar pohjimmiltaan ollutkaan, oli kosto suloinen. Sitä paitsi hänellä oli lastensa isän vangitsemiseen kaikki äidin oikeudet, sillä sodassa ja rakkaudessa, erityisesti äidinrakkaudessa, kaikki on sallittua.

Johanna Rojola (toim.) Suffragettien city (2011/2008, suom. Viljami Jauhiainen & Minna Hjort) (linkki bloggaukseen)

Elätkö vielä käsityksessä, että feminismi ja huumori ei mahdu samaan lauseeseen? Elit tai et, Rojolan toimittama ruotsalaissarjakuva-antologia osoittaa käsitykset vääriksi, ja antaa ajattelemisen lisäksi loistavat naurut kesäpäivien iloksi. Kyytiä saa niin heteronormatiiviset parisuhdemallit kuin muutkin normipeikot, kapitalismikritiikkiä unohtamatta. Terävää ja piikikästä, tämä on yhteiskuntakritiikkiä parhaimmillaan myös hieman kevyempään lukunälkään. 

Carol Shields: Ellei (2003, Unless (2002), suom. Hanna Tarkka) (linkki bloggaukseen)


Ironinen, koominen ja kaikin puolin loistava kuvaus siitä, mitä on olla naiskirjailija.

Tiedän, että minäkin liikun sukurutsaisilla alueilla, sillä olenhan naiskirjailija, joka kirjoittaa naiskirjailijasta joka kirjoittaa. Tiedän erinomaisen hyvin, että minun pitäisi kirjoittaa hammaslääkäreistä ja bussikuskeista ja manikyristeistä ja niistä sellaisista jotka suunnittelevat kahdeksankaistaisten moottoriteiden valumajärjestelmiä.

Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina (1978, Ärhundradets kärlekssaga, suom. Eila Pennanen)  


Vuosisadan rakkaustarina on puherunomuotoinen kertomus avioliitosta alkoholistin kanssa. Se on kertomus väkivallasta, sukupuolten välisestä epätasa-arvosta ja naisen vihasta. Mikä tässä 1978 julkaistussa klassikossa on hälyttävää, on se, kuinka ajankohtaiselta se valitettavasti tuntuu yhä tänäkin päivänä. Raskaasta aiheestaan huolimatta teos on voimallinen puheenvuoro naisen oikeudesta tunteisiinsa.

Minun ei ollut helppoa / vihata / mutta kohtalokasta / oli olla vihaamatta  

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota (2016, Ärhundradets kärlekskrig, suom. Jaana Nikula)

Melkein 40 vuotta Tikkasen teoksen jälkeen ilmestynyt Vuosisadan rakkaussota luottaa samankaltaiseen muotoon ja aihelmiin kuin Tikkasen klassikko - nyt vain nykypäivään päivitettynä. Teoksen sisarpari kuvaa eron partaalla keikkuvan pariskunnan pettymystä sukupuolirooleihin ja niiden edelleen jähmeään muuttumattomuuteen. Tikkasen ja Witt-Bratsströmin teokset muodostavat kiinnostavan parin, joista molemmat kannattaa lukea. Teoksia vertaillessa lukijalle tulee selväksi se, että vaikka tasa-arvossa on edetty, ovat tietyt rakenteet ja asenteet niin syvällä kulttuurissamme, että niistä aktiivinen irti pyristeleminen vaatii edelleen taistelua.

Mies sanoi:/ Minusta feminismi oli tylsää. / Ajattelin että pääsisit siitä vähitellen.