p ä ä h e n k i l ö

Anu Kaaja - High Five! Me like a lot. Luen Muodonmuuttoilmoitusta aamujunassa ja hykertelen. Eivätpä kanssamatkustajat tiedä, että tässä istuu nainen, jonka päässä on menossa (sukupuoli)vallankumous. Anu Kaaja astuu junavaunuun ja lyö tahtia kädellään. Me huudetaan: riekutaan riekutaan riekutaan! Konduktöörikin huutaa niin, että hänen poskensa ovat punaiset kuin kuvitteellisen vaalivoittajapuolueen puheenjohtajalla.  Muodonmuuttoilmoitus on läpeensä (!) piristävä novellikokoelma. Meno on reipasta ja räävimätöntä ja kyytiä saavat luutumat jos toisetkin. Kaajan useimpien novellien tyylilaji on riemukas groteski. On seksiä, panemista ja monenlaista muutakin seksuaalisuuteen kiertyvää ilmentymää. Jos niitä kuitenkin pysähtyy raaputtamaan, huomaa varsin pian, että Kaajan kuvasto ei ole kosiskelumielessä seksuaalitarkoituksellista, vaan kyse on enemmästä; vankasta kritiikistä yhteiskuntamme yliseksualisoitumista kohtaan. Ranskalainen filosofi Michel Foucault kirjoitti jo ...

Virginia Woolf: Orlando  (Kirjayhtymä 1984, suom. Kirsti Simonsuuri, pokkaripainos Tammi 2009) Virginia Woolfin romaani Orlando ilmestyi alun perin 1928. Woolf kiinnitti huomioni taas moderniudellaan, joka onnistui jälleen yllättämään, vaikka ei sen ehkä enää (kolmannen lukemani hänen kirjansa kohdalla) pitäisi. Orlandoa on kutsuttu Woolfin hauskimmaksi kirjaksi, ja hilpeää hymyilyä tapahtuikin lukiessa monta kertaa. Takakansi kertoo Woolfin jäljitelleen eri aikakausien kliseitä, ja vaikka 1600- ja 1700-lukujen kirjallisuus ei olekaan tuttua, tekstistä pystyi silti havaitsemaan parodialta tuntuvaa liioittelua ja korostamista. Romaanissa seurataan nimihenkilön elämää muutaman vuosisadan ajan, eli sitä voi pitää myös fantasiana. Matkassa on mukana elämäkerturi, joka ikään kuin on kirjoittanut kirjan tekstit – silti häntä ei osaa pitää kirjailijana itsenään, jotenkin elämäkerturin ääni on eri. Tuntui, että Woolf parodioi tässä myös elämäkertaa tyylilajina. Orlando tosiaan elää...

Kyllä vaan, olet ihan oikeassa. Testosteroni se on, joka täällä haisee. Jumalainen äijätuoksu, jonka sydänaromit ovat peräisin rock and rollista ja naisia hyväkseen käyttävien miesten hikisiltä ihoilta. Caitlin Moranin  Kuinka olla kuuluisa  on ensimmäinen häneltä lukemani kirja, joten en osaa sanoa, miten se suhtautuu hänen aiempiin teoksiinsa. Korviini on kuitenkin kantautunut, että Moranin kirjoitustapa on rempseä ja herkimpiä lukijoita punasteluttava, eikä tämä hänen uutuusteoksensa ole tässä suhteessa poikkeus. Meno ja meininki on vallan lennokasta ja energistä, eikä häveliäisyys ole tässä kirjassa mikään erityinen arvo. Tosin välillä tuntuu, että Moran pyrkii shokeeraamaan tarkoituksella, kuten vaikkapa silloin, kun hän kirjoittaa Brōnten sisarusten runkkaamisesta. Kuinka olla kuuluisa kertoo 19-vuotiaasta Johannasta, joka on musiikkitoimittaja. Hänen myötään lukija pääsee rock-maailmaan ytimeen, jossa valkoiset (ainakin omasta mielestään) seksikkäät miehet laulava...