p ä ä h e n k i l ö

Andrew McMillan: playtime (Cape Poetry 2018) Päähenkilön pride-viikon perjantaipostaus. Andrew McMillanin runokokoelma  playtime tuli vastaani Guardianin arviosta. Kyseessä on esikoiskokoelmallaan physical useita palkintoja keränneen runoilijan toinen teos. Maskuliinisuuden ja ruumiillisuuden problematiikkaa aiemmin käsitellyt McMillan pureutuu playtimessa erityisesti siihen, millaista on varttua homomieheksi. Kokoelman ensimmäinen osio sisältää seksuaalisuuden kypsymisen kuvauksia: runo "first time" kertoo ensimmäisestä masturbointikerrasta, ja sitä seuraa muitakin ensimmäisiä kertoja. Jälkimmäisessä osiossa korostuvat aikuisiällä koetut tuntemukset, kohtaamiset seksin merkeissä, kehojen ja niiden ominaisuuksien pohdiskelu. McMillan sanoittaa monia asioita, jotka nähdään vaikeina ja kiusallisina. Enpä muista lukeneeni runoa, jossa mietiskellään lääketieteellisistä syistä tehtyä ympärileikkausta suorastaan filosofisesti, enkä runoa kaljuuntumisen vastaisesta taistelus...

Brittiläinen Jeanette Winterson (s. 1959) on tuttu useimmille kirjallisuutta yhtään seuraaville, sillä erityisesti hänen esikoisromaaninsa  Oranges are not the only fruit  (1985, suom. Ei appelsiini ole ainoa hedelmä, Bazar 2007) on saanut suosiota ja näkyvyyttä ympäri maailman. Winterson on muokannut tästä romaanista myös BBC:lle televisiosarjan, joka voitti ilmestymisvuonnaan arvostetun BAFTA-palkinnon. Itse luin tämän hänen esikoisteoksensa jo 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa ja se, että teos suomennettiin vasta vuonna 2007 tuli minulle aikamoisena yllätyksenä, kun suomennoksen vuosilukua etsiskelin tätä postausta varten. Siinä missä  Oranges  on fiktiivinen tai tarkemmin ottaen puolifiktiivinen tarina on  Why be happy   When You Could be Normal?  omaelämäkerrallinen kehityskertomus Wintersonin elämästä tyyliin "näin ne asiat oikeasti menivät." Why be happy  on järkyttävän kiinnostava teos, jossa Jeanette etsii identiteettiään ja juuriaan...