Käsi joka pinnalla piteli saa ranteeni nyt mustaksi - hyväksikäyttöä ja väkivaltaa parisuhteessa

ihmiset on sun käyttötavaraa

kasa luita vaan 

kasa luita vaan

Mitä yhteistä on Elena Ferranten Uuden nimen tarinalla ja suomalaisen yhtyeen Luukas Ojan kappaleella Luukasoja?

Ensisilmäyksellä yhtenäisyyksien etsiminen tuntuu hakuammunnalta, mutta kuitenkin molemmista teoksista löytyy yhteinen teema - parisuhteet ja niissä käytetty väkivalta.

Luukasoja kertoo riipivän tarinan suhteesta, jossa alun hurmio vaihtuukin helvetiksi, häpeän ja selittelyn kierteeksi, josta irtautuminen on vaikeaa.
Uuden nimen tarinassa väkivalta kietoutuu osaksi suurempaa tarinaa, se ei ole romaanin suurin teema.
Molemmissa teoksissa väkivallasta puhutaan suoraan, kaunistelematta. Juuri sillä tavalla, jolla väkivallasta tuskin arkipäiväisessä elämässä puhutaan.

koitan nyt käsittää

mitä tein väärin tänään

kun häpäistynä maassa makaan

"Onko siis mahdollista, että inho ja nöyryytyksentunne tulevat myöhemmin, kun mies murtaa naisen ja tekee hänelle mielin määrin väkivaltaa vain siksi että omistaa hänet, eikä rakkaudella ja kunnioituksella ole siinä mitään merkitystä? Miltä tuntuu olla sängyssä miehen alistamana?"

Tutkiskelin Väestöliiton sivuilta seksuaalisen väkivallan tutkimuksia. "Useimmiten uhri on nainen"- toteamuksen takia kai minunkin mielessäni esimerkiksi Luukasoja-kappaleen roolitus sujui kuin automaattisesti - mielessä pyörivässä filmissä uhri on nainen, vaikka kyseessä voisi hyvin olla mikä tahansa sukupuoli, samoin kuin hyväksikäyttäjä voisi edustaa mitä sukupuolta vain. On myös karua, että esimerkiksi heterosuhteissa miehen voi olla vaikeaa myöntää kokevansa väkivaltaa, koska asialle naureskellaan; yhteiskunnassa pyörivät samat vanhentuneet ajatukset siitä, ettei nainen voi satuttaa miestä fyysisesti, koska nainen on "heikompi" osapuoli tai miehen pitäisi vain nauttia siitä, jos nainen tahtoo parisuhteessa seksiä useammin kuin mies ja tämän takia "pakottaa" miehen harrastamaan seksiä kanssaan tai jopa kiristää seksillä.

Väestöliiton sivuilla todetaan: "vielä tavallisempaa kuitenkin on, että uhri ja tekijä ovat toisilleen tuttuja, tutustumassa toisiinsa tai parisuhteessa keskenään"  Niin Luukasoissa kuin Uuden nimen tarinassakin kyseessä on juuri se oma aviomies, seurustelukumppani, joka hyväksikäyttää omaa puolisoaan. Ihminen, jota todennäköisesti eniten rakastaa ja jonka sallii tulla viereensä nukkumaan yön toisensa jälkeen.

"Toki siihen oli yksinkertainen selitys: olimme lapsesta lähtien nähneet isiemme lyövän äitejämme. Olimme kasvaneet ajatellen, että vieras mies ei saanut meitä hipaistakaan, mutta omat vanhempanne, sulhasemme tai poikaystävämme saivat lyödä meitä milloin tahansa, rakkaudesta, kouluttaakseen, kurittaakseen meitä."

ootat palvontaa 

kun oot jumala

Luukasoja on nykypäivän musiikkia, hyvin tuoretta sellaista, Ferranten romaani taas sijoittuu vuosikymmenten takaiseen Italiaan. Ferranten romaanissa mietitään; kun ollaan parisuhteessa, omistaako toisen niin, että voi tehdä kumppanilleen mitä vain. Ovatko jotkut asiat oikeutetumpia, kun kyseessä on oma kumppani? Vuosien takaisessa Italiassa oman perheen, sulhasen tai poikaystävän lyönnit ovat oikeutettuja, onhan niillä jokin tarkoitus, jopa jollain tavalla pyrkimys hyvään.

Entä nykypäivänä, kun on otettu harppauksia tasa-arvon suhteen, kun parisuhde ei tarkoita  tosiaankaan enää kenenkään "omistamista"? Luukasoja-kappaleessa alistava osapuoli käyttää valtaansa, asettuu jumalan rooliin ja odottaa hyväksikäytetyn suutelevan maata jalkojensa alla, tuhotöistään huolimatta. Ovatko ne vanhat käsitykset niin tiukassa, että ne purkautuvat tällaisissa tilanteissa? Onko esimerkiksi miehen näytettävä suhteessa paikkansa tällä tavalla? Onko pönkitettävä omaa egoa alistamalla muita, myös omaa kumppania, vaikka parisuhteen kuinka kuviteltaisiin olevan tasa-arvoinen, yhteiseen hyvään ja luottamukseen pyrkivä sopimus?

Koska kyseessä ei ole pimeällä kadulla päällekarkaava tuntematon, vaan oma rakas, rajan vetäminen on vaikeaa.
Seksuaalinen väkivalta saattaa jäädä itseltäkin tajuamatta, ennen kuin joku muu sanoo sen ääneen.

Väestöliiton sivuilla todetaan: "Kun seksuaalista väkivaltaa, pakottamista ja hyväksikäyttöä tapahtuu parisuhteessa, ei ole kyse seksistä. Silloin kyse on vääristyneestä vallankäytöstä ja alistamisesta."

Kuinka huomata vääristynyt vallankäyttö ja alistaminen, jos kyseessä on oma puoliso? Pääasiassa uskon kuitenkin, että parisuhteessa elävät yrittävät nähdä omassa kumppanissa hyviä asioita. Kuinka vaikeaa se onkaan myöntää itselleen, että on päätynyt parisuhteeseen, jossa seksuaalista väkivaltaa ilmenee?

paljastuu poolon alta

sun aikaansaannoksia

satuilen sut totta kai turvaan

"Lila seisoi melkein koko ajan, sillä istuminen sattui liikaa. Kukaan, ei edes hänen äitinsä joka oli ollut koko ajan hiljaa, ei ollut huomaavinaan, että hänen oikea silmänsä oli musta ja turvonnut, alahuuli halki ja käsivarret mustelmilla."

Parisuhde on pyhä asia. Siksi on helpompaa kääntää katse ja vaihtaa aihetta, vaikka esimerkkikuva parisuhdeväkivallan uhrista seisoisikin nenän edessä. On helpompaa vaieta asiasta, josta ei saisi puhua; siitä, mitä toisten parisuhteissa tapahtuu. Niin vaikenee Lilan äiti, niin vaikenee koko suku. Vain läheisin ystävä uskaltaa kysyä, mitä oikeasti on tapahtunut.

Kun ei puhuta, väkivaltaa kokenut jää yksin ja tuntee tarvetta selitellä sekä itseään että puolisoaan. Niin kuin Luukasoja-kappaleen kertoja selittelee kumppaninsa puhtaaksi näkyvistä väkivallan teoista. Ei sitä tahdo myöntää muille, ei sitä tahdo myöntää itselleen. 

lupaat taas lopettaa

minä häpeän etten jaksa vastustaa

On tuhoisaa kauhistella, miten joku voi jäädä parisuhteeseen, jossa kohdellaan huonosti. Tai ääneen toitottaminen siitä, ettei itse katselisi sellaista kumppania, joka pahoinpitelee.

Voi olla, että väkivaltaa kokenut ei itse tiedosta kokeneensa väkivaltaa ennen kuin pääsee tuhoisasta suhteesta, käsittelee asioita ja osaa katsoa niitä kauempaa. Suojelumekanismit ovat voineet tehdä hyvää työtä suhteen aikana ja vasta suhteesta päästyä alkaa asioiden käsittely.

Usko muuttumisesta, lupaukset lopettamisesta, toivo paremmasta, kaikki nämä varmasti pyörivät mielessä. Parisuhteen alkuajat, onnellisuus ja hyvät asiat voivat saada jäämään. 

Voi myös olla, että väkivallan ymmärtää suhteen aikana, mutta siinä vaiheessa itsetunto voi olla jo riekaleina; ihminen uskottelee itselleen, että tällainen kohtelu on ansaittua.

Ei riitä, että järki huutaa juoksemaan kauas, niin kuin Luukasoja-kappaleen kertojan järki kovasti yrittää. Parisuhteesta lähteminen, varsinkin väkivaltaisesta sellaisesta, vaatii muutakin. Tukea, turvaa, ei ainakaan syytteleviä sanoja tai osoittelevia sormia, ei pohdintaa siitä, ettei itse suostuisi tuollaiseen suhteeseen jäämään, ei syiden etsimistä, ei lisää vaurioittavia "oletko varma, ettet itse kerjännyt tulla kohdelluksi noin." Liian lyhyet hameet tai paljastavat kaula-aukot on jo käsitelty, ne eivät koskaan ole mikään oikea syy väkivallalle. Samoin on parisuhteessa: oli kyseessä sitten riita, mustasukkaisuus, huonot päivät tai mikä tahansa muu parisuhteen "lyhyt hame".


Nollalinja auttaa kaikkia, jotka ovat kokeneet henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa ihmissuhteissaan.

-Janita, teksti julkaistu alun perin täällä