p ä ä h e n k i l ö

ARS EROTICA Konsepti, ohjaus: Anna Cadia Koreografia: työryhmä | the working group Esiintyjät: Janne Marja-aho, Emilia Kokko Äänisuunnittelu ja musiikki: DJ Kridlokk Puku-, valo- ja tilasuunnittelu: Minttu Vesala Esitysdramaturgi: Aune Kallinen Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Anna Cadia, Anne Koutonen Kuva: Timo Wright Punainen. Synti. Lisää punaista. Ihmisiä huoneen joka laidalla, ei turvaa. Patjoja, narua. Neliö. Jytisevät biitit. Kolme kierrosta narua. Musiikin askellus. Tunkeutuminen ulos kuoresta. Purkautuva sidonta. Hidas vapautuminen. Altistuminen ulkoiselle. Vapaasti putoavat köydet. Kokovartalopuvut. Maskit kasvojen peittona. Makuulle laskeutuvat patjat. Hellyys. Köysien poimiminen. Pelottavat silmä- ja suuaukot. Kaksi sidontaa, peilikuvat. Käsivarsi paketissa. Kimpun kannattelu. Kuin pitelisi lasta, lemmikkiä. Hellä laskeminen maahan. Pysähtymättömyys, pienet, etsivät liikkeet. Ihmettely. Haju. (Suojautuminen.) Varominen. Piirteiden häivytys. Lähesty...

Katie Lowen Jumalten verta suonissamme (2019)   on tarina nuorista naisista ja noituudesta, ystävyydestä ja murhista. Nuorten naisten ystävyys sävytettynä noituudella olisi antanut hurjan hienot lähtökohdat melkoiselle feministiselle tykitykselle. Mutta ei, ei sitten millään. Pieleen mennään niin monessa kohtaa ja niin monella tavalla. Päähenkilöt, nuoret naiset, ovat ilkeitä, epämiellyttäviä ja jopa inhottavia hahmoja. Heidän välilleen kehittyvä "ystävyys" (kyllä, heittomerkit ovat tarpeen tässä kierossa suhteessa, joka tyttöporukan välille muodostuu) on juuri sellaista Mean Girls-tyyppistä valtataistelua, mustasukkaisuutta, draaman täyteistä suosiossa pysyttelyä, riippuvuutta, kiristämistä ja jatkuvaa toisen loukkaamista. En kiellä, ettenkö olisi itsekin pitänyt Mean Girls- elokuvasta vuosia sitten, mutta tällainen yliampuva käyttäytyminen toimiikin luultavasti paremmin komediaelokuvassa kuin tällaisessa synkemmässä ja vakavammassa kirjassa. Nuoret tytöt puhuttele...

Maija Muinonen: sexdeathbabies 214 sivua Teos (2019) Kun sain käsiini Maija Muinosen uutuusromaanin  sexdeathbabies  ensimmäinen ajatukseni oli, että Ideal of Sweden on laajentanut toimintaansa kirjojen kustantamiseen. Muinosen kirjan kansidesign muistuttaa nimittäin ihan harvinaisen paljon Ideal of Swedenin kännykkäkuoria. Vaan ei kansi kirjaa pahenna, eikä tämä sexdeathbabiesin kansi herätä minussa edes mitään huonoja viboja - mitä nyt vaan vei ajatukset ihan muualle kuin kirjoihin. Ja hetkinen. Nyt kun katson kirjan kansikuvaa tämän tekstin vasemmalla puolella näen ensimmäiseksi nännit ja vatsan sen sisäpuolelta kuvattuna. Paljon rasvaa. Hmm! Olen lukenut Muinoselta vuonna 2014 romaanin  Mustat paperit . Se on kirjeromaani, joka on kerrottu oman kuolemansa tilanneen Ann Mielin näkökulmasta ja siinä Ann Miel pyrkiii määräämään, miten hänen poikansa Lucin elämän tulee mennä. Temaattisesti sexdeathbabies on suoraa jatkumoa Mustille papereille, sillä siinäkin ...

"He ovat yrittäneet sensuroida sanaa kaikkialla, missä  Vaginamonologeja on esitetty ja missä siitä on puhuttu; se on jätetty pois sanomalehdistä, tavarataloissa myytävistä lipuista, mainosjulisteista teattereiden ulkopuolella, lippukassojen puhelinvastaajista, joissa ääni sanoo vain "Monologeja" tai "V. monologeja".  "Minkä takia?" minä kysyn. "Vagina" ei ole pornografinen sana; se on itse asiassa lääketieteellinen termi, ruumiinosan nimi kuten "kyynärpää", "käsi" tai "kylkiluu".  "Ei se ole ehkä pornografinen", ihmiset sanovat, "mutta se on ruma sana. Entä jos pikkutyttäremme kuulisivat sen? Mitä me heille sanoisimme?"  "Ehkäpä voisitte kertoa heille, että heillä on vagina", minä vastaan." Eve Enslerin Vaginamonologeja (1998) käsittelee vaginaa monipuolisesti, rikkoen sanan päällä leijuvaa häpeää ja pelkoa. Vaginamonologeissa pääsee ääneen monenikäisiä naisia, taustoil...

Ovulaatio- ja raskaustestimerkit tulevat tutuiksi. Selviää, että erityisesti ovulaatiotestit ovat naissukupuolta vastaan kehitetty salajuoni, jonka lopullinen tarkoitus ei ole raskautuminen vaan mielisairaus. Tulkinnanvaraa on loputtomasti. Ajattelen katkeruudella muita ihmisiä, erityisesti miehiä, jotka eivät koskaan elämässään joudu tekemään ovulaatiotestiä. Vihaan heidän ovulaatiotestitöntä elämäänsä. Vihaan heidän huolettomuuttaan, sitä miten heidän ei tarvitse tarkkailla kehoaan tai hallita sitä, ja miten he sen vuoksi hallitsevat sen täysin. He vain menevät vessaan ja pissaavat. Helvetti.  Minusta tulee äiti. Minusta tullee äiti. Minun on mahdollista tulla äidiksi. Saatan olla äiti. Olen pian äiti. Tulin raskaaksi kesän lopussa. Raskaus on vasta alussa, mutta minä ja puolisoni olemme tehneet päätöksen olla tilanteestamme avoimia - haluamme voida iloita jo nyt, ja toisaalta emme halua myöhemmin peitellä sitäkään, jos raskaus ei syystä tai toisesta jatkukaan. Jo nyt, a...

But nobody ever said that changing the world was going to be easy.   Pulssi hakkaa suunnilleen tuhatta ja pöksyt on tulessa, kun mietin, että olen aloittamassa bloggausta  Laurie Pennyn kirjasta  Bitch Doctrine - Essays for Dissenting Adults . Tärisen innostuksesta, sillä mitään näin feministisesti terävää ja voimaannuttavaa en ole vähään aikaan lukenut. Penny kirjoittaa suunnilleen kaikista feminismin olennaisimmista kysymyksistä ja hän tekee sen selkeästi, asiantuntevasti, suorapuheisesti ja täysin vastustamattomasti. Bitch Doctrine on kirjan muotoon puettu feministinen vallankumoushuuto, käsikynkkä ja hellänvahva halaus. Pennyn esseeteos on kapitalismin kritiikkiä intersektionaalisen feminismin kautta tarkasteltuna. Ihan erityisen kiitoksen Penny ansaitsee siitä, että hän pitää teksteissään jatkuvasti mukana myös muita kuin valkoisen feministinaisen identiteettiä, ie. mm. rodullistettuja, homoseksuaaleja ja transihmisiä. Kirjansa aluksi Penny puhuu eräästä ...