Päähenkilöstä, feminismistä ja Saara Turusesta

Päähenkilö on blogi, yhteisö ja matka kohti patriarkaatin hautajaisia. Kokosimme loistavia feministisiä bloggaajia, instagrammaajia ja podcastaajia mukaan, jotta huikean hieno feministinen sisältö ei hukkuisi bittiavaruuteen, vaan olisi yhdessä paikassa, kaikkien löydettävissä. Mukana olevat henkilöt löydät sivupalkin Keitä me olemme -osiosta. Tervetuloa mukaan!

Ajatuksia Päähenkilöstä

Omppu: Sain idean yhteisestä feministisestä sivustosta, kun etsin feministisiä tekstejä blogeista, instasta yms. somekanavista ja huomasin, että niiden löytäminen on suht hankalaa. Moni kiinnostava feministinen juttu menee somevilinän virrassa ohi ja siksi koin tärkeäksi olla mukana luomassa tällaista yhteistä, feminististä sisältöä kokoavaa sivustoa.

Jenni: Päähenkilö-blogi on syntynyt feministisestä yhteistyöstä ja halusta tuoda kirjallisuuden ja kulttuurin saralla esille niitä kirjallisuuden ja kulttuurin toimijoita, jotka ovat patriarkaatin vaikutuksesta joutuneet sivunhenkilöiksi tarinassa, jossa heidän kuuluisi olla pääosassa. 

Katri: Ompun loistavan idean pohjalta intouduin heti tekemään blogin ja sen ulkoasun, sillä helposti loistavatkin ideat jäävät ideoiksi, kun ei ole mitään konkreettista, mihin tarttua. Kutkuttaa, että Päähenkilö voisi olla feminististen kirja-, leffa-, teatteri-, musiikki- ja taidearvioiden koti, paikka jonne purkaa ajatuksia ja saada uusia, saada tukea ja hyväksyntää, paikka jossa muuttaa maailmaa pieni pala kerrallaan. 

Ajatuksia Saara Turusesta

Katri: Saara Turusen Rakkaudenhirviö on lempikirjani. Sitä manttelia olen pantannut vuosikausia, mutta Rakkaudenhirviö on kaikkea, mitä kirjalta toivon. En ole juurikaan näytelmissä kävijä, mutta Turusen käsikirjoittama ja ohjaama Medusan huone oli vaikuttava. Seksualisoidut peruukit, naimisissa olevan parin edessä ryömiminen suklaarasialle, ämpärin päähän vetäminen... Teoksessa musiikki ja visuaaliset keinot tuovat tarinan uudelle tasolle, eikä teoksen tarvitse alleviivata sanoakseen sanottavansa. Patriarkaatti on voimissaan ja meidän täytyy lakata piehtaroimasta Bukowskissa ja muissa suurmiehissä, jotta voimme päästä eteenpäin.

Sirri: Saara Turusen fanityttö minusta tuli, kun sain selville, miten huonosti hänen ihana Rakkaudenhirviö-esikoisteos otettiin julkisuudessa vastaan. Tähänkin, ei niin yllättäen, tuntui liittyvän sukupuoli. Sivuhenkilöstä tuli rakas, koska se kielensi kauhean hyvin sen, miten paljon valtaa miehillä on määräillä, miten naisen tulee urallaan ja elämässään käyttäytyä.

Jenni: Rakastuin Saara Turuseen luettuani eräänä vaikeana keväänä Sivuhenkilö-romaanin, joka resonoi minussa voimakkaammin kuin mikään pitkään aikaan. Se toi jotakin kummallista, kuulasta valoa lohduttomalta tuntuvaan rämpimiseen tässä maailmassa naisena, toisena.

Luonnollisesti rakastin myös Turusen tuoretta Medusan huone -näytelmää, joka kommentoi taiteilijalle ominaiseen kumartelemattomaan tyyliin sukupuolen ja vallan asetelmia – huumoria unohtamatta. Mieleeni ovat esityksestä painuneet erityisesti seuraavat kohtaukset:

Nainen, joka kyllästyy jatkuvaan miellyttämiseen ja päästää primaalin raivonhuudon. ”Miten osuvaa!” mietin riemuissani. ”Tuntuuko jostakin muustakin joskus tuolta?” Samaistumisen riemua.

Miehet, jotka peuhtaroivat iloissaan valkoisen miehen kirjakaanonissa lukien toisilleen ihastuksissaan ääneen ”maailmankirjallisuuden suurimpia kertomuksia”, jotka koostuvat erityyppisistä banaaleista kuvauksista tisseistä, pilluista ja huorista. Yksi kohtaus, joka pyyhkii hyvin tyhjäksi iänikuisen hokeman siitä, ettei kirjallisuudessa ole kyse sukupuolesta, vaan jonkin teoksen absoluuttisesta taidearvosta.

Pienet valopallot, muruset, joita tiputellaan kanahahmoiselle oliolle, joka kiitollisena nokkii kitaansa sen, mitä saa. Muut miesoletettu omistaja kerää visusti omaan lippaaseensa. Tämä toi minulle vahvasti mieleen erään Roxane Gayn esseen, jossa hän toteaa naisten olevan kyllästyneitä ”meille pöydänreunalta tiputettuihin leivänmurusiin”, joista meidän tulisi oletettavasti olla kiitollisia. Kiinnostavaa mielestäni oli myös se, että tämä miehinen omaisuus, jota jaetaan armopaloina ja piilotetaan visusti heti tarpeen tullen, voi kuvata yhteiskunnassamme niin useaa erilaista asiaa: taloudellisia seikkoja, tiedonjyviä, mediassa ja kulttuurissa annettua tilaa, vallan ja väkivallan mahdollisuutta...

Ajatuksia feminismistä

Jenni: Feministinen herätykseni syntyi sopivasta sekoituksesta Liv Strömquistin sarjakuvia, Roxane Gayn esseitä ja omakohtaista turhautumista tasa-arvon edelleen kaukana siintävää horisonttia kohtaan.

Toiveeni on maailma, jossa sortavat rakenteet tunnistetaan, etuoikeudet tunnustetaan ja molempia pyritään aktiivisesti purkamaan, jotta jokaisella olisi tilaa olla sellainen kuin haluaa – muita vahingoittamatta. 

Katri: Olen ollut piilofeministi jo vuosia, tein yläasteella äidinkielen lopputyön misseistä ja kritisoin naisten esineellistämistä vahvasti. Muutaman vuoden sisällä olen kuitenkin alkanut toitottaa sitä kovaan ääneen, sillä hiljaisuudessa maailma ei valitettavasti ole muuttunut, vaan joissain asioissa on otettu reilusti takapakkiakin. Vahvan feministisen herätyksen teki Laura Batesin Everyday Sexism -kirja ja nykyisin feministihyllyni pursuilee kirjoista. Myös feministinen musiikki, mm. SOFA ja Lady Gaga ovat olleet iso osa feministiksi kasvamista. 

Sirri: Feministi minusta tuli, kun yritin löytää selitystä sille, miksi entinen puolisoni oli kyennyt rikkomaan kieltojani, vähät välittämään yksityisyydestäni ja toimimaan niin, että en tuntenut oloani turvalliseksi. Selitys tuntui kytkeytyvän sukupuoleen. Sittemmin opin, että feminismi on muutakin kuin sukupuoliasiaa. 

Kun minua pyydettiin mukaan bloggaavien ja instaavien feministikollegoiden kirjallisuuskollektiiviin, ilahduin. Feminismi tarvitsee joukkovoimaa, ja feministit tarvitsevat samanmielisiä jaksaakseen maailman jokseenkin ahdistavaa ilmapiiriä.  Päähenkilö mahdollistaa moniäänisen keskustelun feminismistä ja lisäksi voimme sparrata toistemme tekstejä. Mahtavaa!