Päähenkilöstä, feminismistä ja Saara Turusesta
Päähenkilö on blogi, yhteisö ja matka kohti patriarkaatin hautajaisia. Kokosimme loistavia feministisiä bloggaajia, instagrammaajia ja podcastaajia mukaan, jotta huikean hieno feministinen sisältö ei hukkuisi bittiavaruuteen, vaan olisi yhdessä paikassa, kaikkien löydettävissä. Mukana olevat henkilöt löydät sivupalkin Keitä me olemme -osiosta. Tervetuloa mukaan!
Ajatuksia Päähenkilöstä
Omppu: Sain idean yhteisestä feministisestä sivustosta, kun etsin feministisiä tekstejä blogeista, instasta yms. somekanavista ja huomasin, että niiden löytäminen on suht hankalaa. Moni kiinnostava feministinen juttu menee somevilinän virrassa ohi ja siksi koin tärkeäksi olla mukana luomassa tällaista yhteistä, feminististä sisältöä kokoavaa sivustoa.
Jenni: Päähenkilö-blogi on syntynyt feministisestä yhteistyöstä ja
halusta tuoda kirjallisuuden ja kulttuurin saralla esille niitä kirjallisuuden
ja kulttuurin toimijoita, jotka ovat patriarkaatin vaikutuksesta joutuneet
sivunhenkilöiksi tarinassa, jossa heidän kuuluisi olla pääosassa.
Katri: Ompun loistavan idean pohjalta intouduin heti tekemään blogin ja sen ulkoasun, sillä helposti loistavatkin ideat jäävät ideoiksi, kun ei ole mitään konkreettista, mihin tarttua. Kutkuttaa, että Päähenkilö voisi olla feminististen kirja-, leffa-, teatteri-, musiikki- ja taidearvioiden koti, paikka jonne purkaa ajatuksia ja saada uusia, saada tukea ja hyväksyntää, paikka jossa muuttaa maailmaa pieni pala kerrallaan.
Ajatuksia Saara Turusesta
Katri: Saara Turusen Rakkaudenhirviö on lempikirjani. Sitä manttelia olen pantannut vuosikausia, mutta Rakkaudenhirviö on kaikkea, mitä kirjalta toivon. En ole juurikaan näytelmissä kävijä, mutta Turusen käsikirjoittama ja ohjaama Medusan huone oli vaikuttava. Seksualisoidut peruukit, naimisissa olevan parin edessä ryömiminen suklaarasialle, ämpärin päähän vetäminen... Teoksessa musiikki ja visuaaliset keinot tuovat tarinan uudelle tasolle, eikä teoksen tarvitse alleviivata sanoakseen sanottavansa. Patriarkaatti on voimissaan ja meidän täytyy lakata piehtaroimasta Bukowskissa ja muissa suurmiehissä, jotta voimme päästä eteenpäin.
Sirri: Saara Turusen fanityttö minusta tuli, kun sain selville, miten huonosti hänen ihana Rakkaudenhirviö-esikoisteos otettiin julkisuudessa vastaan. Tähänkin, ei niin yllättäen, tuntui liittyvän sukupuoli. Sivuhenkilöstä tuli rakas, koska se kielensi kauhean hyvin sen, miten paljon valtaa miehillä on määräillä, miten naisen tulee urallaan ja elämässään käyttäytyä.
Jenni: Rakastuin Saara Turuseen luettuani eräänä vaikeana keväänä Sivuhenkilö-romaanin, joka resonoi
minussa voimakkaammin kuin mikään pitkään aikaan. Se toi jotakin kummallista,
kuulasta valoa lohduttomalta tuntuvaan rämpimiseen tässä maailmassa naisena,
toisena.
Luonnollisesti rakastin myös Turusen tuoretta Medusan huone -näytelmää, joka kommentoi
taiteilijalle ominaiseen kumartelemattomaan tyyliin sukupuolen ja vallan
asetelmia – huumoria unohtamatta. Mieleeni ovat esityksestä painuneet
erityisesti seuraavat kohtaukset:
Nainen, joka kyllästyy jatkuvaan miellyttämiseen ja päästää
primaalin raivonhuudon. ”Miten osuvaa!” mietin riemuissani. ”Tuntuuko jostakin
muustakin joskus tuolta?” Samaistumisen riemua.
Miehet, jotka peuhtaroivat iloissaan valkoisen miehen
kirjakaanonissa lukien toisilleen ihastuksissaan ääneen ”maailmankirjallisuuden
suurimpia kertomuksia”, jotka koostuvat erityyppisistä banaaleista kuvauksista
tisseistä, pilluista ja huorista. Yksi kohtaus, joka pyyhkii hyvin tyhjäksi
iänikuisen hokeman siitä, ettei kirjallisuudessa ole kyse sukupuolesta, vaan jonkin
teoksen absoluuttisesta taidearvosta.
Pienet valopallot, muruset, joita tiputellaan
kanahahmoiselle oliolle, joka kiitollisena nokkii kitaansa sen, mitä saa. Muut
miesoletettu omistaja kerää visusti omaan lippaaseensa. Tämä toi minulle
vahvasti mieleen erään Roxane Gayn esseen, jossa hän toteaa naisten olevan
kyllästyneitä ”meille pöydänreunalta tiputettuihin leivänmurusiin”, joista
meidän tulisi oletettavasti olla kiitollisia. Kiinnostavaa mielestäni oli myös
se, että tämä miehinen omaisuus, jota jaetaan armopaloina ja piilotetaan
visusti heti tarpeen tullen, voi kuvata yhteiskunnassamme niin useaa erilaista
asiaa: taloudellisia seikkoja, tiedonjyviä, mediassa ja kulttuurissa annettua
tilaa, vallan ja väkivallan mahdollisuutta...
Ajatuksia feminismistä
Jenni: Feministinen herätykseni syntyi sopivasta sekoituksesta
Liv Strömquistin sarjakuvia, Roxane Gayn esseitä ja omakohtaista turhautumista
tasa-arvon edelleen kaukana siintävää horisonttia kohtaan.
Toiveeni on maailma, jossa sortavat rakenteet tunnistetaan,
etuoikeudet tunnustetaan ja molempia pyritään aktiivisesti purkamaan, jotta
jokaisella olisi tilaa olla sellainen kuin haluaa – muita vahingoittamatta.
Katri: Olen ollut piilofeministi jo vuosia, tein yläasteella äidinkielen lopputyön misseistä ja kritisoin naisten esineellistämistä vahvasti. Muutaman vuoden sisällä olen kuitenkin alkanut toitottaa sitä kovaan ääneen, sillä hiljaisuudessa maailma ei valitettavasti ole muuttunut, vaan joissain asioissa on otettu reilusti takapakkiakin. Vahvan feministisen herätyksen teki Laura Batesin Everyday Sexism -kirja ja nykyisin feministihyllyni pursuilee kirjoista. Myös feministinen musiikki, mm. SOFA ja Lady Gaga ovat olleet iso osa feministiksi kasvamista.
Sirri: Feministi minusta tuli, kun
yritin löytää selitystä sille, miksi entinen puolisoni oli kyennyt rikkomaan
kieltojani, vähät välittämään yksityisyydestäni ja toimimaan niin, että en
tuntenut oloani turvalliseksi. Selitys tuntui kytkeytyvän sukupuoleen. Sittemmin
opin, että feminismi on muutakin kuin sukupuoliasiaa.
Kun minua pyydettiin mukaan bloggaavien
ja instaavien feministikollegoiden kirjallisuuskollektiiviin, ilahduin.
Feminismi tarvitsee joukkovoimaa, ja feministit tarvitsevat samanmielisiä
jaksaakseen maailman jokseenkin ahdistavaa ilmapiiriä. Päähenkilö mahdollistaa moniäänisen keskustelun feminismistä ja
lisäksi voimme sparrata toistemme tekstejä. Mahtavaa!
Kommentit
Lähetä kommentti