Lukuvika-podcast: Mistä puhumme kun puhumme naisten tarinoista
Rohkeus on sitä että pelkää ja tekee silti. Ehkä lähdöt ovat ihmisille niin vaikeita, että lähtemistä pidetään rohkeutena.— Kyllikki Villa
Uusimmassa Lukuvika-podcastin jaksossa keskitymme naisten tarinoihin ja siihen, miksi niiden kertominen on tärkeää. Keskustelun kimmokkeena toimi Helsingin Sanomissa huomiota saanut vuoden 2017 aallonpohja mies- ja naiselämäkertojen määrällisessä erossa. Kun puhumme elämäkerrasta, elämästä kerrottuna, puhumme myös representaatiosta. Ja kun puhumme siitä, ketä yhteiskunta representaatioissaan suosii, puhumme myös vallankäytöstä; siitä, kenen tarina on tärkeä, kenen tarina on kertomisen arvoinen. Halusimme tehdä tietoisen irtioton siitä mielenmaisemasta, jossa vain miesten tarinat koetaan tärkeinä, kertomisen ja julkaisemisen arvoisina, kertoa rohkeasti myös naisten tarinoista.
Jaksoa suunnitellessamme huomasimme sen kiusaannuttavan tosiasian, että jos Suomessa on julkaistu niukalti naiselämäkertoja, niin vielä vähemmän julkaistaan muiden kuin valkoihoisten, syntyperäisten suomalaisten naisten elämäkertoja – puhumattakaan sukupuolen moninaisuutta kuvaavasta elämäkertakirjallisuudesta. Tällaisia sukupuolen moninaisuuteen keskittyviä, viime vuosina julkaistuja elämäkerrallisia teoksia ovat esimerkiksi Dan Jozzin ja Laura Jane Cracen Tranny (Like 2018), Heidi Alamikkelän ja Alexander Salorannan Rohkeudesta olla minä (Fitra 2019) sekä Maggie Nelsonin upea Argonautit (S&S 2018). Toivomme, että tähänkin asiaan kiinnitettäisiin tulevaisuudessa enemmän huomiota, jotta representaatio laajenisi kattamaan muunkin kuin läntisen, valkoihoisen cis-ihmisen äänen.
Keskitymme jaksossamme erityisesti lapsuuden ja nuoruuden sekä vanhuuden kuvauksiin: käsittelemme Lisa Brennan-Jobsin tuoretta muistelmateosta Pikkusintti sekä suomalaisen original bossladyn Kyllikki Villan matkakertomusta Vanhan rouvan lokikirja. Brennan-Jobsin teoksesta erityisen kiinnostavan tekee sen tuore näkökulma erääseen aikamme palvotuimpaan miesneroon: Steve Jobsiin. Se tekee erinomaisella tavalla näkyväksi sen, miten ihaillun miesneron kultti sulkee usein silmänsä heikko-osaisempien hyväksikäytöltä ja kaltoinkohtelulta. Kyllikki Villa puolestaan puhuu voimallisen avoimesti matkanteosta, vanhenemisesta, luopumisesta, merestä ja horisontista – luoden samalla mainstream-kirjallisuudessa harvinaisen mutta sitäkin kiinnostavamman, rehellisen vanhan naisen representaation.
Alkuperäinen teksti on julkaistu Lukuvika-median blogissa. Meidät löydät myös Instagramista ja Facebookista @lukuvika.
Kommentit
Lähetä kommentti