Hei, sinä valkoinen kanssaihminen - haasta itsesi lukemaan vuoden tärkein kirja, White Fragility

Robin DiAngelo: White Fragility

Beacon Press 2018

169 s.

Feministit ovat tiukkapipoisia. Feministit eivät osaa rentoutua. Feministit eivät anna minun nauttia elämästäni ja niistä eduista, jotka olen saavuttanut - eikä varsinkaan niistä, jotka olen saanut. Ihmisiä ei saa enää luokitella, vaikka luokittelu on normaalia. 

Kuulostaako tutulta? Jos ajattelet näin, kannattaa lukea Robin DiAngelon White Fragility. Itse asiassa se kannattaa lukea, vaikka et tunnistaisi ylläolevista lauseista itseäsi. 

Mitä valkoinen haavoittuvuus sitten on? Mitä on valkoisten ylivalta? Onko näitä feministisiä termejä pakko hallita? 

Aloitan viimeisestä kysymyksestä. Termejä ei välttämättä tarvitse. Aina ei tarvitse käyttää vaikeita sanoja puhuakseen jostakin. Mutta jos kieltäytyy uuden termin opettelusta vain siksi, että se saa itselle epämukavan olon, kannattaa vilkaista peiliin. Saatat kärsiä valkoisesta haavoittuvuudesta (white fragility), joka liittyy olennaisesti siihen, mitä valkoinen ihminen kokee silloin, kun hänen etuoikeutetut, loukkaavat ajatus- ja käyttäytymistapansa haastetaan. 

Robin DiAngelon teos White Fragility saattaa olla - on! - yksi tärkeimmistä ja hyödyllisimmistä lukemistani kirjoista. Se avaa keskusteluyhteyden aiheeseen, josta useimmiten vaietaan: rotuun, erityisesti valkoisuuteen. Tämän teoksen näkökulma on valkoinen, ja DiAngelo, valkoinen itsekin, keskustelee suoraan siitä, mitä vaikutuksia on sillä, että valkoiset ihmiset väistelevät rotukysymystä, välttelevät epämukavia syyllisyydentunteita ja whitesplainaavat, ettei mitään rasismia enää ole.

DiAngelon teoksen keskeinen käsite on valkoinen haavoittuvuus. DiAngelo tarkoittaa sillä tapoja, joilla valkoinen reagoi, kun hänen ajatus- tai käyttäytymistapansa haastetaan ja ne todetaan rasistisiksi. 

Valkoisen haavoittuvuuden tarkoituksena on suojella valkoista ylivaltaa: kun puolustaudumme rasismisyytteiltä, luomme puhetapaa, jonka mukaan emme tee mitään väärin, vaan väärässä on se - usein rodullistettu - ihminen, joka uskaltaa kyseenalaistaa toimintatapamme. Samalla toisinnetaan ja pidetään yllä rotuun perustuvaa hierarkiaa, jossa meidän valkoisina ei tarvitsisi luopua omista etuoikeuksistamme tai muuttaa käyttäytymistään. Valkoinen haavoittuvuus suojelee valkoisia.

Valkoisen haavoittuvuuden käsitteeseen luo jännitteen se, etteivät valkoiset mielellään myönnä, että käsitteen kuvaama ilmiö on todellinen. Valkoisten haavoittuvuus rakentuukin nimenomaan siitä tiedosta, ettei omaa etuoikeutettua asemaa tunnisteta. Valkoinen haavoittuvuus elää rakenteissa ja yhteiskunnallisissa normeissa, laki mukaan luettuna. Itse asiassa se, että erilaiset instituutiot ylläpitävät valkoista ylivaltaa ja turvautuvat valkoiseen haavoittuvuuteen, on keskeinen syy rasismin ja valkoisen haavoittuvuuden yleisyyteen. Lisäksi valkoisen ylivallan taustalla on ajatus siitä, että valkoisuus on normi, ikään kuin ihmisen perikuva, josta rodullistetut ihmiset poikkeavat. Seuraukset ovat konkreettisia: rodullistetut kohtaavat rasismia, syrjintää ja monenlaisia rotuunsa perustuvia ongelmia, ja valkoinen ihminen voi elää elämänsä tutustumatta rodullistettuihin ihmisiin, tai, kuten minä, opiskella maisteriksi ilman, että joutuu pohtimaan, miten rasismi ja valkoisten ylivalta toteutuu omassa työssä (minulla opetusalalla). 

Seuraavat reaktiot ja ajatusmallit ovat erityisen tyypillisiä valkoisten ihmisten reaktioita siihen, kun heille huomautetaan, että heidän tekonsa, ajatusmallinsa tai kommenttinsa oli rasistinen. Luulen, että osa teistä on ehtinyt kokea näitä tunteita jo lukiessaan tätä postausta. Jos olet tuntenut ärsytystä, jota et ole pystynyt sanoittamaan, pysähdy ja pohdi, voisitko sijoittaa ajatuksesi tai tunteesi johonkin seuraavista reaktioista. 

- "rasismia ei ole olemassa"

- "en ole rasisti, koska minulla on musta ystävä"

-  "rodulla ei ole merkitystä" (sillä on: lue White Fragility)

-  "haluan väittää vastaan, ja kieltäydyn kuuntelemasta ja ymmärtämästä, mitä toinen sanoo"

-  "feministit ja antirasistit ovat mielensäpahoittajia" (eivät ole - he tuovat ikäviä epäkohtia esiin)

- "sinä olet rasisti, koska tuomitset minut valkoisuuteni perusteella" (lue White Fragility)

-  "asia ei voi olla noin, koska minä en ole kokenut niin"

Valkoisesta haavoittuvuudesta puhuminen teettää valkoisilla ihmisille epämukavan olon. Se on tarkoitus: miten muuten voisit käsitellä ja tiedostaa haitalliset ajatus- ja käyttäytymismallisi? 

DiAngelo muistuttaa, ettei kukaan voi välttyä kategorisoinneilta, stereotypioilta tai ennakkoluuloilta. Me olemme osa yhteiskuntaa, jossa ajattelu perustuu noihin haitallisiin tapoihin jäsentää maailmaa ja pitää yllä valtasuhteita. On kuitenkin tärkeä muitaa, että vaikka valkoisten haavoittuvuus perustuukin yhteiskunnallisiin rakenteisiin, on jokainen silti vastuussa omista toimistaan. Toinen tärkeä asia on muistaa, että käänteistä rasismia ei ole olemassa - jos rodullistettu ihminen satuttaa valkoista, kyse ei ole yhtä laajamittaisesta, historiaan ja yhteiskunnan rakenteisiin perustuvasta syrjinnästä, sillä heillä ei ole institutionaalista valtaa, jolla musertaa toisia ihmisiä Rasismin suunta on aina sama: valtaapitävät valkoiset kohtelevat väärin rotunsa perusteella syrjittyjä ihmisiä. 

Yksi DiAngelon keskeisimmistä kannanotoista on, että vaikka valkoinen ihminen ei haluaisi olla rasisti, hän hyötyy aina rasistisesta, valkoisesta yhteiskunnasta ja toimii toisinaan väistämättäkin rasistisesti. Valkoisen ihmisen onkin tärkeä kouluttaa itseään valkoisuuden ja rodun merkityksestä. Se ei ole rodullistettujen ihmisten tehtävä, vaan valkoisten on tehtävä työnsä yksin.

Oma panokseni rasismin vähentämiseksi onkin se, että postaan feministisistä aiheista ja jatkan itseni kouluttamista. Siispä, kuten Instagramissa jo totesin, en aio lakata feministisiä postauksiani. En aio lakata puhumasta, päinvastoin - minun kanavillani teille tulee huono omatunto, te tunnette syyllisyyttä ja luultavasti myös ärsyynnytte vähän. Toisaalta saatatte pystyä jakamaan kanssani matkaa, jota ei voi, kuten DiAngelo muistuttaa, tehdä yksin: antirasistiseksi kasvamisessa tarvitaan muita ihmisiä ja heidän palautettaan. Minä haluan jakaa oman matkani - sen parhaat hetket mutta myös epäonnistumiset - teidän kanssanne ja toivon, että lähdette keskusteluihin mukaan.

- Sirri/ Sivutiellä

Teksti on julkaistu alunperin täällä.