Kenen sanoja uskotaan, ja kenen tarinat tulevat kerrotuiksi? Rebecca Solnitin Call Them by Their True Names

Rebecca Solnit: Call Them by

Their True Names. American Crises 

(and Essays)

Tantor Audio 2018

Lukija: Cassandra Campbell

5h 57 min.

Rebecca Solnitin esseekokoelma Call Them by Their True Names (2018) on puhutteleva teos. Se on kokoelma niille, jotka ovat feministejä; niille, jotka ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta; niille, jotka ovat ahdistuneet äärioikeistolaisesta politiikasta; ja ennen kaikkea niille, jotka ymmärtävät sanojen ja tarinoiden arvon. 

Kieli, tarinat ja narratiivit ovat keskeisessä osassa Solnitin teosta, ja näihin kolmeen käsitteeseen Solnit palaa useassa esseessään. Varsinkin kokoelman alkupuolella teoksen teema on läsnä niin sisällössä kuin muodossa: yksi esseistä kertoo Trumpista ja tämän politiikan vaikutuksista mutta on kerrottu satumuodossa. Narratiivivalinnallaan Solnit painottaakin sitä, miten Trump liikkuu todesta epätodelliseen: kerrontaratkaisu heijastelee Trumpin kyvyttömyyttä uskoa toteen. Samalla kerrontamuoto kommentoi itse itseään ja asettuu metatekstiksi: narratiiveilla on merkitystä, ja ihmiset tekevät jatkuvasti valintoja sen suhteen, miten ja millä tekniikalla he tarinoita kertovat. 

Koska Solnitin esseekokoelma käsittelee amerikkalaisen politiikan ja yhteiskunnan kriisejä, moni esseistä henkilöityy Trumpiin ja tämän politiikkaan. Solnit toteaa useaan otteeseen, että Trumpin sanoilla ja hänen kertomillaan tarinoilla on väliä. Solnitin mukaan Trump on kiusaaja: hän kiusaa paitsi ihmisiä myös sanoja, joiden merkitystä hän väärentelee. 

Solnitin esseekokoelmassa sanat eivät ole vain arkipäivän viestintäkeino vaan koko politiikkaa hallitsee laajempi tarinankerronta. 

Politics is how we tell stories we live by, how we decide if we value the health and well-being of children or not [--].

Yksi Solnitin keskeisistä kannanotoista kohdistuu siihen, mitä ja millaisia tarinoita yhteiskunnassa kerrotaan. Solnitin feminismi on intersektioonaalista, ja hän ottaa esiin monia tapauksia, jotka osoittavat, miten väärin yhteiskunta kohtelee esimerkiksi rodullistettuja ihmisiä. Mustan Alex Nieton murha - poliisit ampuivat tätä kohti yli viisikymmentä kertaa - on vain yksi mutta ei enää yksittäinen esimerkki siitä, mitä Amerikoissa tapahtuu. Tarinoilla on merkitystä siinä, ketä muistamme ja kenen tarina on kertomisen arvoinen. Samalla Solnit keskustelee siitä, kenen sanoja uskotaan. Esimerkiksi hän antaa sen, että jos latino ilmaisee vaalipuheessaan etnisen identiteettinsä, se yksin ei riitä. Vihaiset valkoiset miehet haluavat tietää, pystyykö tämä ottamaan valkoisen työväenluokan huomioon. Kun taas valkoinen mies sanoo, että hän on valkoinen mies ja siten äänestämisen arvoinen, ihmiset ryntäävät vaaliuurnille. Samalla äänestäjät päättävät siitä, millainen narratiivi tai diskurssi yhteiskuntaa kuvastaa - tällä hetkellä äärioikeistolainen, valkoinen, miehinen narratiivi. Tarinankertojina uskottavina pidetään valkoisia miehiä; rotu, sukupuoli ja yhteiskuntaluokka määrittävät sitä, kuka saa - ja uskaltaa - puhua. 

Solnit painottaa teoksessaan, että meillä on vastuu siitä, mitä kerromme. Erityisen suuri painoarvo on medialla ja sen tavalla tehdä monimutkaisistakin asioista yksinkertaisia tarinoita. Solnit onkin huolissaan siitä, että ihmiset uskovat vääränlaisiin tarinoihin, ja kysyy: "how do we break the story of what really threathens us?" Kieli, sanat ja tarinat liittyvät siihen, kuka on vallassa ja kenen ääni kuuluu; Solnitin mukaan se, joka on saanut kontrolloida menneisyyttä, kontrolloi yleensä myös tulevaa. 

Esseekokoelman viimeisissä teksteissä Solnit käsittelee toivoa. Hän kertoo puhuneensa toivosta jo yli kymmenen vuotta: siitä puhuminen on tärkeää. Solnit muistuttaa, että nykyisessä ilmapiirissä ei voi jäädä toimettomaksi, vaikka politiikka ahdistaisi ja parempi tulevaisuus näyttäisi epätodennäköiseltä. Call them by their true name kehottaakin paitsi pohtimaan sanojen merkitystä myös siirtymään sanoista tekoihin: ihmisten on toimittava, jos muutosta toivotaan. 

Call Them by Their True Names on yksi parhaista lukemistani esseekokoelmista. Sen lingvistisyys ja narratiivisuus kiehtoo minua kielitieteellisellä tasolla mutta samalla se sanoittaa niitä vaikeita kokemuksia, joita nykypäivän politiikka väkisinkin herättää. Solnit teoksen keskeinen konteksti on amerikkalainen, ja feminististä keskustelua käydäänkin yleensä vain USA:sta käsin. Toisaalta samanlainen poliittinen ilmapiiri on havaittavissa myös Suomessa: rasismi ja tutkimaton journalismi (vrt. tutkiva journalismi) rehottavat. Solnitin teokseen kannattaa siis ehdottomasti tutustua.

- Sirri

Teksti on julkaistu alun perin täällä.