Me onnenkissat eli Aino Vähäpesolan kirja kolmen feministin silmin

"Onnenkissa on romaani naiseudesta, joogasta, seksistä, Edith Södergranista, raitapaidoista ja siitä, millaista on elää setien ehdoilla rakennetussa maailmassa."

Kun törmäsin Aino Vähäpesolan Onnenkissan esittelytekstiin, totesin heti, että tämä kirja on kuin minulle kirjoitettu ja minun täytyy  lukea se välittömästi. Kun sitten sain sen käsiini, luin sen alle vuorokaudessa. Alle 200-sivuinen romaani sisälsi mielettömästi asiaa ja aiheutti jälkikäteen pienen ähkyn, sellaisen samanlaisen, jonka saa, kun menee syömään ravintolaan, ei osaa lopettaa ajoissa liian hyvän ruoan takia ja jälkikäteen miettii, pitikö syödä niin nopeasti. Sitten se olo unohtuu ja alkaa taas haaveilla syömästään annoksesta.

Olen aivan varma, että Onnenkissa on sellainen kirja, jonka pariin palaan vielä uudestaan. Mutta sitä ennen pureudun sen teemoihin pieninä palasina.

Seksi

"Biologian kirja neuvoi koulussa, että seksi alkaa esileikistä, jatkuu yhdyntään ja päättyy siemensyöksyyn. Ja että ehkäisy täytyy muistaa. Esileikin ja kiihottumisen merkitystä korostettiin, sillä muuten yhdyntä voi sattua vaginallisia. Kunhan tyttöjä ei satu, seksi on onnistunutta. Eikä se usein sattunutkaan. Kaikista tuskallisintahan oli nimenomaan kiihottua, kun seksi noudatteli tuollaista kaavaa, joten homma jäi puolitiehen.
 Seksuaalista nautintoa on myös yritetty kokonaan evätä vaikkapa tietyn ikäisiltä, kokoisilta ja näköisiltä ihmisiltä, ja tietysti naisilta sekä sukupuoli-ja seksuaalivähemmistöiltä."

Biologian kirja sen kertoo; seksi päättyy siemensyöksyyn. Puhutaanko naisen nautinnosta? Sanotaanko missään, että seksi voi päättyä myös naisen orgasmiin? Vai onko miehen nautinto kuitenkin se pääasia, tai ehkäpä biologian kirjassa ajatellaan seksin olevan vain lisääntymistä?
Tässä vanhahtavassa kaavassa jätetään ulkopuolelle naiset ja muut siemensyöksyihin kykenemättömät.
Muistelin hetki sitten, millaista seksiopetusta itse olen saanut.
Ala-asteen puolella käytiin läpi lisääntyminen, yläasteella pureuduttiin jopa hetkeksi seksiin nautinnon kautta. Se oli heteronormatiivista valistusta naisen ja miehen välisestä seksistä. Homouteen viitattiin toki, lyhyesti ja sillä tavalla kuin opettaja olisi yrittänyt selittää meille, että homoutta on olemassa, mutta eihän teistä nyt kukaan ole sellainen. Ei siinä saanut mitään käsitystä siitä, millaista on seksi naisen ja naisen välillä, miehen ja miehen välillä, tai mitä tahansa muuta. Esileikkiä, yhdyntää ja välillä opettaja muistutti esimerkiksi siitä, kuinka hyvältä varpaiden nuoleminen voi tuntua joistakin. Varpaiden nuolemisestakin irtosi enemmän kerrottavaa kuin samaa sukupuolta olevien välisestä seksistä.

Naiseus

"Naisen rooli oli ihmisen rooli, joka voi olla mitä vain. Tunsin reviirini maailmassa poikien reviiriä laajemmaksi, sillä osasin sekä itkeä helpottavasti ja puhua tunteista että hakata nyrkkeilysäkkiä ja asentaa kattolampun. On helpompaa opetella "maskuliinisia" käytännön taitoja ja kyynärpäätaktiikkaa kuin itkemistä. "

"Isot pojat ei itke", on se lausahdus, jolla jo lapsesta saakka pakotetaan miehet pitämään herkkyytensä piilossa. Itkeminen ei ole samalla tavalla neutraalia miehelle, mitä se on naiselle. Herkkä mies, joka itkee, saattaa saada osakseen joko ihastelua siitä, että tunteita näytetään tai sitten inhoa siitä, että tunteita näytetään. Ei voi vaan olla ja itkeä, joko olet heikko tai sitten olet jokin ihmeellinen satuolento.
Sama pätee myös pukeutumiseen; nainen voi pukeutua housupukuun, sitoa kravatin kaulaan ja se on ihan okei. Ei kukaan enää edes kiinnitä huomiota.
Mutta jos mies vetää päälleen mekon ja laittaa huulipunaa, alkaa tuijottelu ja kauhistelu ja lopulta tuntemattomat ihmiset pahoittavat mielensä.
Maskuliinisia piirteitä arvostetaan sukupuolesta huolimatta, feminiinisiä piirteitä taas toivotaan näkyvän hyvin vähän. Miestä loukataan kutsumalla tätä naiseksi, naista kehutaan kutsumalla tätä hyväksi jätkäksi.

Feminismi

"Feministejä parjattiin radikaalisuudesta, kun he vain peräänkuuluttivat jokaisen ihmisen yhtäläisiä oikeuksia ja velvollisuuksia, mikä ilmeisesti tuntui joidenkin mielestä hirvittävältä riistotoimenpiteeltä. Oikeastihan feminismi on jonkinlainen universaali perushyve; turvaa ja mahdollisuuksia kaikille. Silti ihmiset sanovat, etteivät hyväksy feminismiä, sillä eivät kannata ääriliikkeitä."

Onnenkissassa käsitellään myös sitä ikuista feminismin ongelmaa, jonka takia olen itsekin monet keskustelut käynyt.

"Etkö sä sitten kannata tasa-arvoa, jos sanot olevasi feministi?"

"Vihaatko sä miehiä?"
"Feministithän tahtoo vaan viedä miehiltä kaiken."

Joidenkin ihmisten tuntuu olevan edelleen vaikeaa käsittää, että tasa-arvoahan feminismillä haetaan. Ja nimenomaan sukupuolten välistä tasa-arvoa.
Monet keskustelut olen käynyt pääasiassa valkoisten heteromiesten kanssa esimerkiksi siitä, että minun feminismini on myös sitä, että toivoisin asevelvollisuuden muuttuvan vapaaehtoiseksi, sukupuolesta huolimatta. Tai että isällä olisi oikeus tasa-arvoisempaan isyyslomaan. Feminismi täytyy selittää sellaisten asioiden kautta, jotka koskevat myös etuoikeutettua heteromiestä. Muuten leimataan miestenvihaajaksi, joka tahtoo kivuta miesten yläpuolelle.
Ei minun tarvitsisi selitellä feminismiäni yhtään kenellekään, mutta teen sen siinä toivossa, että feminismin suhteen avattaisiin silmiä.
Todettaisiin vaikka, että  hei - eihän tämä olekaan yhtään hullumpi juttu.

//Janita- alkuperäinen postaus täällä

"Aino Vähäpesolan Onnenkissa on kirja, joka tulee lähelle. Kirja, johon minun on uskomattoman helppo samastua. Tämän vuoksi se muodostui minulle hyvin henkilökohtaiseksi lukukokemukseksi. Teemoiltaan ja aiheiltaan kirja on juuri sellainen, jonka olisin voinut itse kirjoittaa. Tästähän ongelmat siis vasta alkavat."

Vähäpesolan Onnenkissassa olisi kosolti teemoja joihin tarttua, mutta kirjoitin Lukuvika-blogiin etenkin sen herättämistä ajatuksista koskien samastumista ja tunnetta sekä niiden absurdia vähättelyä kirjallisuudentutkimuksen kontekstissa.

"Lopulta kaikki tutkimus, kaikki tekeminen palautuu kuitenkin jollakin tasolla subjektiiviseen mielenkiintoon, kokemukseen ja tunteeseen. Jossakin vaiheessa meille on vain opetettu, että tunne ja henkilökohtainen kokemus on väärin. Usein tämä tuntuu todelta etenkin feminististen kysymysten kohdilla."

//Jenni - lisää pohdintoja aiheesta & alkuperäinen postaus täällä

"Onnenkissasta piti tulla kirja Södergranista, mutta siitä tuli sen lisäksi kirja joogasta, seksistä, naiseudesta ja setien ehdoilla rakennetusta maailmasta. Eli siis about kaikesta, mistä tällainen 25-vuotias helsinkiläisfeministi kiinnostuu. Jotain sukupolvikokemusta tässä on ilmassa.

Onnenkissa luikertelee ohi genremäärittelyjen, kastaen varpaitaan niin romaaniin, autofiktioon ja esseehen. Se on kirja, jota alleviivaa, ympyröi, laittaa vielä huutomerkinkin viereen, koska teksti puhuttelee niin kuin mikään ei ole pitkään aikaan puhutellut. Rakkaus ja patriarkaatti, ihanimmat aiheet feministin käsitellä, koko tunteiden kirjo ja sen nieleminen samaan aikaan. Löysin myös parhaimman määritelmän feminismille pitkään aikaan: "Feminismi on mitä suurimmissa määrin oman mielen vääristymien pitkäjänteistä korjaamista." 

Vähäpesola käy kirjassa läpi Södergranin ympärille rakennettua myyttiä kuolemansairaasta runoilijajumalattaresta, käy läpi sitä, miten turhaa on yrittää luoda hahmoa henkilöstä, joka ei sellaiseksi suostu."

Onnenkissan lukemisen jälkeen on vain ollut haikea olo, haluaisin samaan aikaan palata kirjaan ja löytää jotain samankaltaista. Samaan tapaan kuin Janita, luin kirjan ahmien ja hitaammalla uudelleenlukemisella saisin varmaan kirjoitettua esseen jos toisenkin tästä nerokkaasta kirjasta. 

// Katri, alkuperäinen postaus täällä

Miltä Onnenkissa näyttää sinun silmiesi läpi?