Andrew McMillan: playtime
Andrew McMillan: playtime (Cape Poetry 2018)
Päähenkilön pride-viikon perjantaipostaus.
Andrew McMillanin runokokoelma playtime tuli vastaani Guardianin arviosta. Kyseessä on esikoiskokoelmallaan physical useita palkintoja keränneen runoilijan toinen teos. Maskuliinisuuden ja ruumiillisuuden problematiikkaa aiemmin käsitellyt McMillan pureutuu playtimessa erityisesti siihen, millaista on varttua homomieheksi. Kokoelman ensimmäinen osio sisältää seksuaalisuuden kypsymisen kuvauksia: runo "first time" kertoo ensimmäisestä masturbointikerrasta, ja sitä seuraa muitakin ensimmäisiä kertoja. Jälkimmäisessä osiossa korostuvat aikuisiällä koetut tuntemukset, kohtaamiset seksin merkeissä, kehojen ja niiden ominaisuuksien pohdiskelu. McMillan sanoittaa monia asioita, jotka nähdään vaikeina ja kiusallisina. Enpä muista lukeneeni runoa, jossa mietiskellään lääketieteellisistä syistä tehtyä ympärileikkausta suorastaan filosofisesti, enkä runoa kaljuuntumisen vastaisesta taistelusta hiussiirteillä.
McMillan kirjoittaa runonsa rehellisesti ja suoraan – kuvakieltä hän käyttää säästellen, mutta varsin tehokkaasti silloin kun käyttää. Runojen asettelu on omanlaistaan: säkeenylityksiä on jatkuvasti, välimerkkejä ja isoja alkukirjaimia (I-sanaa lukuun ottamatta) ei käytetä. Lauseet vaihtuvat usein keskellä säettä niin, että se on merkitty vain ylimääräisin välilyönnein. Tämä tekee lukemisesta, varsinkin muulla kuin äidinkielellään, ajoittain haastavaa. Hahmottaakseen on luettava tiettyjä kohtia ja kokonaisia runojakin uudelleen tavallista enemmän. Runojen sisällön koin joissakin kohdin samastuttavaksi ollessani tekijän tavoin kolmikymppinen valkoinen länsimaalainen cis-homomies; tekstejä tulee lukeneeksi runomuotoisena autofiktiona, koska niiden maailma on niin realistinen ja koruttomasti kerrottu. Välillä olisin kaivannut enemmänkin kielellistä ilottelua, värikkyyttä ja ilmeitä toteavuuden oheen. Nyt kokoelman perusväri tuntui harmaalta kuin sateisen saarivaltion taivas. On siinäkin toki vivahteensa.
Postaus on julkaistu alun perin Tekstiluolan Instagram-tilillä.
Tuomas
Andrew McMillanin runokokoelma playtime tuli vastaani Guardianin arviosta. Kyseessä on esikoiskokoelmallaan physical useita palkintoja keränneen runoilijan toinen teos. Maskuliinisuuden ja ruumiillisuuden problematiikkaa aiemmin käsitellyt McMillan pureutuu playtimessa erityisesti siihen, millaista on varttua homomieheksi. Kokoelman ensimmäinen osio sisältää seksuaalisuuden kypsymisen kuvauksia: runo "first time" kertoo ensimmäisestä masturbointikerrasta, ja sitä seuraa muitakin ensimmäisiä kertoja. Jälkimmäisessä osiossa korostuvat aikuisiällä koetut tuntemukset, kohtaamiset seksin merkeissä, kehojen ja niiden ominaisuuksien pohdiskelu. McMillan sanoittaa monia asioita, jotka nähdään vaikeina ja kiusallisina. Enpä muista lukeneeni runoa, jossa mietiskellään lääketieteellisistä syistä tehtyä ympärileikkausta suorastaan filosofisesti, enkä runoa kaljuuntumisen vastaisesta taistelusta hiussiirteillä.
McMillan kirjoittaa runonsa rehellisesti ja suoraan – kuvakieltä hän käyttää säästellen, mutta varsin tehokkaasti silloin kun käyttää. Runojen asettelu on omanlaistaan: säkeenylityksiä on jatkuvasti, välimerkkejä ja isoja alkukirjaimia (I-sanaa lukuun ottamatta) ei käytetä. Lauseet vaihtuvat usein keskellä säettä niin, että se on merkitty vain ylimääräisin välilyönnein. Tämä tekee lukemisesta, varsinkin muulla kuin äidinkielellään, ajoittain haastavaa. Hahmottaakseen on luettava tiettyjä kohtia ja kokonaisia runojakin uudelleen tavallista enemmän. Runojen sisällön koin joissakin kohdin samastuttavaksi ollessani tekijän tavoin kolmikymppinen valkoinen länsimaalainen cis-homomies; tekstejä tulee lukeneeksi runomuotoisena autofiktiona, koska niiden maailma on niin realistinen ja koruttomasti kerrottu. Välillä olisin kaivannut enemmänkin kielellistä ilottelua, värikkyyttä ja ilmeitä toteavuuden oheen. Nyt kokoelman perusväri tuntui harmaalta kuin sateisen saarivaltion taivas. On siinäkin toki vivahteensa.
"there was only the moment I was trying
to give you the half open door of the laptop
your face pressed into the blank screen of the pillows
the evening sun setting the neighbourhood on fire" (s. 45)
Postaus on julkaistu alun perin Tekstiluolan Instagram-tilillä.
Tuomas
Kommentit
Lähetä kommentti