p ä ä h e n k i l ö

Luin (osittain kuuntelin) peräkkäin kolme kirjaa, joiden tekijät ovat rodullistettuja amerikkalaisnaisia, ja teoksissa kerrotaan monen muun teeman ohella syrjinnän historiasta ja nykypäivästä. Kirjat päätyivät luettavaksi perätysten sattumalta, mutta ehkä nyt oli eri syistä tarpeellistakin käydä näitä asioita läpi. Ajankohtaisia teokset ainakin ovat: Michelle Obaman elämäkertaa myydään edelleen paljon, Roxane Gayn  Bad Feministin  nimiesseiden teemoja sivuten keskustellaan tällä hetkellä Suomessa, ja Toni Morrisonia muistellaan tietysti nyt myös lukemalla hänen upeaa kirjallista tuotantoaan. Michelle Obama: Minun tarinani (Otava 2018, suom. Ilkka Rekiaro) Michelle Obaman omaelämäkerta Minun tarinani on edelleen myyntilistojen kärjessä. En ihmettele, nimittäin sen lisäksi että tekijä on tunnettu henkilö, kirja on mainio. Se on kiinnostava, tarjoaa yksityiskohtia kuin lähikuvia ja raotettuja verhoja, ja kerronta on viihdyttävää ja koskettavaa. Vaikka teoksesta tunnistaa...

Suhteeni Maria Matinmikon teksteihin ei ole helpoimmasta päästä. On hankalaa, kun huomaa, että on lukenut hyvää kuten  minulle kävi Matinmikon  Värien  kanssa, mutta siihen ei siitä huolimatta itse oikein pääse sisään. Pieneksi sisäpiirivitsiksi on jo vakiintunut Väreistä löytyvä toteamus "ilmassa leijui nakkikeitto". Mikä ihmeen nakkikeitto? En tykkää nakkikeitosta, enkä halua lukea runoja, joissa puhutaan nakkikeitosta. Nakit ovat menneisyyttä ja kuuluvat 1970-luvun saunailtoihin lämpimien voileipien kaveriksi tai korkeintaan osaksi vappuista perunasalaattia. Nakit ovat ehkä epärunollisin asia, jonka tiedän. Nakkikeitto mielessäni aloitin retkeni Kolkan parissa. Tästä kokoelmasta blogistania ei ole hihkunut, eikä siitä ole postattu kahvikuppikuvia instagramiin awesome-hashtagin kanssa. Sinänsä ymmärrettävää, sillä Kolkka on siinä määrin kiinnostava teos, että se ei suostu helpolla Instagramin söpöilysestetiikan valjaisiin. Nyt kuljetaan toisia latuja katuja sat...

Virginia Woolf: Orlando  (Kirjayhtymä 1984, suom. Kirsti Simonsuuri, pokkaripainos Tammi 2009) Virginia Woolfin romaani Orlando ilmestyi alun perin 1928. Woolf kiinnitti huomioni taas moderniudellaan, joka onnistui jälleen yllättämään, vaikka ei sen ehkä enää (kolmannen lukemani hänen kirjansa kohdalla) pitäisi. Orlandoa on kutsuttu Woolfin hauskimmaksi kirjaksi, ja hilpeää hymyilyä tapahtuikin lukiessa monta kertaa. Takakansi kertoo Woolfin jäljitelleen eri aikakausien kliseitä, ja vaikka 1600- ja 1700-lukujen kirjallisuus ei olekaan tuttua, tekstistä pystyi silti havaitsemaan parodialta tuntuvaa liioittelua ja korostamista. Romaanissa seurataan nimihenkilön elämää muutaman vuosisadan ajan, eli sitä voi pitää myös fantasiana. Matkassa on mukana elämäkerturi, joka ikään kuin on kirjoittanut kirjan tekstit – silti häntä ei osaa pitää kirjailijana itsenään, jotenkin elämäkerturin ääni on eri. Tuntui, että Woolf parodioi tässä myös elämäkertaa tyylilajina. Orlando tosiaan elää...

Kyllä vaan, olet ihan oikeassa. Testosteroni se on, joka täällä haisee. Jumalainen äijätuoksu, jonka sydänaromit ovat peräisin rock and rollista ja naisia hyväkseen käyttävien miesten hikisiltä ihoilta. Caitlin Moranin  Kuinka olla kuuluisa  on ensimmäinen häneltä lukemani kirja, joten en osaa sanoa, miten se suhtautuu hänen aiempiin teoksiinsa. Korviini on kuitenkin kantautunut, että Moranin kirjoitustapa on rempseä ja herkimpiä lukijoita punasteluttava, eikä tämä hänen uutuusteoksensa ole tässä suhteessa poikkeus. Meno ja meininki on vallan lennokasta ja energistä, eikä häveliäisyys ole tässä kirjassa mikään erityinen arvo. Tosin välillä tuntuu, että Moran pyrkii shokeeraamaan tarkoituksella, kuten vaikkapa silloin, kun hän kirjoittaa Brōnten sisarusten runkkaamisesta. Kuinka olla kuuluisa kertoo 19-vuotiaasta Johannasta, joka on musiikkitoimittaja. Hänen myötään lukija pääsee rock-maailmaan ytimeen, jossa valkoiset (ainakin omasta mielestään) seksikkäät miehet laulava...

Can we all be feminists ja toinen suositeltava teos, White Fragility June Eric-Udorien toimittama esseekokoelma  Can we all be feminists  on parasta feminististä kirjallisuutta, jota olen vähään aikaan lukenut.  Eric-Udorien kirjoittama johdanto-osio valaisee valkoiselle feministille hyvin sitä, miksi feminismi ei sovellu kaikille sellaisenaan kuin se usein esitetään. Kyse on Erix-Udorien mukaan erityisesti siitä, että feminismin tunnetuin muoto ei ota riittävästi huomioon esimerkiksi rodulistettujen tai muiden marginalisoitujen ryhmien tarpeita. Mediassa esillä oleva feminismi on useimmiten valkoisten naisten feminismiä, johon liittyvät valta-asetelmat vahingoittavat niitä, jotka eivät kuulu hyväosaisiin. Eric-Udorie muistuttaakin, että vaikka valkoiset naiset kohtaavat seksimiä, heidän on kyettävä työstämään omaa valkoisuuttaan ja etuoikeuttaan. Toinen asia, jota Eric-Udorie kaipaa valkoisilta feministeiltä on se, etteivät valkoiset yrittäisi nostaa itseään jal...

Liv Strömquist: Einsteinin vaimo (Sammakko 2019, suom. Helena Kulmala) Ruotsalaisen sarjakuvataiteilija Liv Strömquistin   Einsteinin vaimo on miltei uunituore suomennos, joka kuvaa sarjakuvan muodossa erityisesti parisuhteiden ihmeellistä maailmaa. Aihepiiriltään albumi siis sivuaa Strömquistin aiempaa suomennosta  Prinssi Charlesin tunne . Kulma on tietysti tässäkin teoksessa feministinen, ja esittelyssä ovat mm. maailmanhistorian järkyttävimmät poikaystävät. Kuvittelin, että koko kirja on näitä sairaiden tapauskertomusten kuvauksia, mutta teemoja on sarjakuvissa laajemminkin: käsitellään lasten oikeistokonservatiivisuutta (kyllä vaan), ikävystyttäviä ihmistyyppejä, Britney Spearsia, huorittelua ja ydinperhettä. Tyyli on tuttua Strömquistia: tanakkaa asiaa, pikimustaa huumoria (käsillään lainausmerkkejä näyttävät hahmot tuntuivat olevan tämän albumin erityinen juttu) ja lennokasta kerrontaa. Teos teki mieli taas ahmia läpi, ja luin sen miltei päivässä. Pysäyttävintä ...

Amy Spalding: The Summer of Jordi Perez Forever Young Audiobook n. 6 h  The Summer of Jordi Perez  osui joskus silmiini Instagramissa, joten otin lyhyen äänikirjan kuunteluun kesäpäivien ratoksi. Romaanin keskiössä on Abby, ylipainoinen 17-vuotias tyttö, joka identifioi itsensä lesboksi. Kun Abby aloittaa työharjoittelun vaatekaupassa, hän tutustuu salaperäiseen Jordiin, joka toisaalta kilpailee hänen kanssaan syksyisestä työpaikasta mutta toisaalta saa Abbyn aina hymyilemään.  Spaldingin romaanissa ihastuttavinta on se, että vaikka se sivuaa seksuaalivähemmistöjä ja käsittelee Abbyn ja Jordin suhdetta,  The Summer of Jordi Perez  ei ole kaapistatulo- tai identiteettiromaani, jossa päähenkilö löytäisi seksuaalisuutensa tai joutuisi jatkuvasti kamppailemaan ennakkoluuloja vastaan. Spalding onnistuukin kuvaamaan lesbouden yhtenä ominaisuutena, josta molemmat tytöt vielä ovat melko avoimia. Olennaisempaa kuin se, että Abby ja Jordi kuuluvat seksu...