Romaaniklassikko ja sukupuolen käsite – Virginia Woolf: Orlando

Virginia Woolf: Orlando (Kirjayhtymä 1984, suom. Kirsti Simonsuuri, pokkaripainos Tammi 2009)

Virginia Woolfin romaani Orlando ilmestyi alun perin 1928. Woolf kiinnitti huomioni taas moderniudellaan, joka onnistui jälleen yllättämään, vaikka ei sen ehkä enää (kolmannen lukemani hänen kirjansa kohdalla) pitäisi.

Orlandoa on kutsuttu Woolfin hauskimmaksi kirjaksi, ja hilpeää hymyilyä tapahtuikin lukiessa monta kertaa. Takakansi kertoo Woolfin jäljitelleen eri aikakausien kliseitä, ja vaikka 1600- ja 1700-lukujen kirjallisuus ei olekaan tuttua, tekstistä pystyi silti havaitsemaan parodialta tuntuvaa liioittelua ja korostamista. Romaanissa seurataan nimihenkilön elämää muutaman vuosisadan ajan, eli sitä voi pitää myös fantasiana. Matkassa on mukana elämäkerturi, joka ikään kuin on kirjoittanut kirjan tekstit – silti häntä ei osaa pitää kirjailijana itsenään, jotenkin elämäkerturin ääni on eri. Tuntui, että Woolf parodioi tässä myös elämäkertaa tyylilajina. Orlando tosiaan elää hyvin pitkään, ja lisäksi kirjan puolivälin paikkeilla tapahtuvassa mullistuksessa hänen sukupuolensa muuttuu miehestä naiseksi. Vai onko muutos sittenkään niin itsestäänselvä? Woolf leikittelee sukupuolella ja sen liukumilla teoksessa muutenkin tavalla, jonka on täytynyt olla aikanaan vallankumouksellista. Joitakin kertojan toteamia asioita sukupuolesta performanssina on esim. Judith Butler tuonut esiin tutkimuksissaan vuosikymmeniä myöhemmin, ja silloinkin kohuttiin. Woolf oli radikaalisti aikaansa edellä.

Orlando on luettavissa vahvasti feministisenä teoksena. Sukupuolen käsitteen pohdinta tarjoaa mahdollisuuden käsitellä erityisesti naisen roolin ahtautta eri aikoina, liittyy se sitten hyväksyttyyn pukeutumiseen, käytösnormeihin tai suuren lapsimäärän synnyttämisen pakkoon. Orlando joutuu kamppailemaan asemastaan sen jälkeen kun hänet aletaan nähdä naisena; paperihommat eivät anna armoa. Ihmissuhteitakin hänellä on, ja ne pysyvät pääosin heterosuhteina, paitsi että hänen kumppaniensakin sukupuolta välillä arvuutellaan ja he näyttäytyvät jossakin määrin androgyyneinä hahmoina. "Totuus" ei tässäkään ole yksiselitteinen.

Woolfin eri tyylien hallinta on mestarillista, ja hänen satiirinsa viiltää myös kirjailijaelämää: Orlandon kaksi kohtaamista kuuluisan runoilijan kanssa ovat hillittömiä, ja piikkejä sinkoilee suuntaan jos toiseenkin. Virginia Woolf on klassikkokirjailija, jonka lukemista sopii jatkaa nykypäivänäkin mitä suurimmalla uteliaisuudella.
"Kaiken kaikkiaan hän oli niin hienosti tehty koneisto ja niin merkillisesti kokoonpantu luomus (tässä kohtaa hän kohotti kätensä ikään kuin tiedostamattomasti, ja todellakin se oli niin kauniin muotoinen kuin vain kuvitella saattaa), että häntä hämmensi ajatella, että hän oli myynyt vain viisisataa kappaletta runoaan, mutta tämä johtui luonnollisesti häntä vastaan suunnatusta salaliitosta." (s. 65)
Tuomas

Postaus on julkaistu tässä muodossa myös Goodreadsissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fantasmaattinen, filosofinen ja feministinen – Maria Matinmikko: Kolkka

Päähenkilöstä, feminismistä ja Saara Turusesta

Suomiräpin vallanvaihto: Heini Strandin Hyvä verse