Toksisen maskuliinisuuden vankila - Ocean Vuongin loistokas On Earth We're Briefly Gorgeous


Ocean Vuong: On Earth We’re Briefly Gorgeous
Penguin Press 2019
Ocean Vuongin romaani vilahti viime vuonna tasaisin väliajoin bookstagram-feedissäni. Kiinnitin huomiota sen lumoavaan nimeen ja pelkistettyyn, harmaaseen kanteen, joka herätti enemmän kysymyksiä kuin mihin se vastasi. Kirja vaikutti kiinnostavalta, ja siitä syntyi minulle eräänlainen pakkomielle.
Eräissä arvioissa Vuongin semi-autobiografista teosta on jo tituleerattu seuraavaksi suureksi amerikkalaiseksi romaaniksi. Omassa mielessäni vertasin sitä jostakin syystä Hanya Yanagiharan Pieneen elämään – vaikken tiennyt teoksesta juuri mitään! (Lukijalle selvennykseksi, että Yanagiharan romaani on yksi vaikuttavimpia lukemiani kirjoja.) Säästelin kirjaa. Halusin lukea sen juuri oikeaan aikaan. Lopulta tilasin sen marraskuista lomamatkaa varten, sillä halusin paneutua siihen kiireettä, ilman keskeytyksiä.
Parhaatkaan suunnitelmat eivät usein toteudu ilman yllätyksiä. Lomalle ottamani kahdeksan kirjan sijaan luin lopulta ainoastaan puolet Vuongin teoksesta – ja kotiin palattuamme kirja jäi kesken. Tuli joulu ja kiire. Tuli uusi vuosi ja uudet velvollisuudet. Kirjaan palaaminen tuntui vaikealta.
Se ei johtunut siitä, että se olisi huono – päinvastoin. On Earth... on oma, upottava universuminsa, jonka pauloihin lukija kietoutuu niin kokonaisvaltaisesti, että siitä irtautuminen ja sinne takaisin luoviminen tuntuu raskaalta. Uuden vuoden jälkeen välttelin kirjaa pitkään, kunnes sain lopulta voimia tarttua siihen uudestaan. (Huomio: Nyt puhutaan siis noin 200 sivun mittaisesta kirjasta. Ongelma ei ole kirjan fyysinen koko, vaan sen fysiikan ylittävä mahdottomuus: ylitsepursuavuus, pakahduttavuus.)
Mistä aloittaa? Vuongin teoksen päähenkilö, Little Dog, kirjoittaa kirjettä äidilleen, joka ei osaa lukea. Toistan: hän kirjoittaa kirjettä äidilleen, joka ei osaa lukea. Tästä syntyy koko teoksen läpileikkaava jännite, eräs suurista teemoista.
Dear Ma, I am writing to reach you – even if each word I put down is one word further from where you are.
Little Dogin isoäiti on muuttanut Yhdysvaltoihin Vietnamista, ja maiden välinen surullinen historia on painanut jälkensä perheen henkiseen hyvinvointiin. Isoäiti ja äiti, joiden kanssa päähenkilö viettää lapsuutensa, kärsivät molemmat vakavista mielenterveyden ongelmista. Little Dog edustaa perheensä ensimmäistä sukupolvea, joka kykenee assimiloitumaan edes jossakin määrin uuteen yhteiskuntaan. Hän on perheensä ainoa, joka oppii englannin kielen. 
Little Dog kirjoittaa aikuisuudesta käsin äidilleen, näennäisenä tahtotilanaan kuroa kiinni heitä erottaneet vuodet ja väärinymmärrykset. Mutta miten kommunikoida ihmiselle, joka ei ymmärrä lukemaansa? Juuri kieli ja sanat – niiden voima rakentaa ja etäännyttää – ovat vahvasti läsnä teoksessa. Inhimillinen rakennelma, jolla voi joko kasvattaa ymmärrystä tai repiä sen palasiksi.
It is in these moments, next to you, that I envy words for doing what we can never do – how they can tell all of themselves simply by standing still, simply by being.
Kirjeessään päähenkilö palaa nuoruutensa Connecticutiin, erityisesti hänen nuoruusvuosiaan vahvasti leimanneeseen ihmissuhteeseen. Trevor, Little Dogin ensirakkaus, on kuin entisaikojen Amerikka itse – maskuliininen, uhmakas ja vireä. Ironisesti hän on kaikkea sitä, mikä uhkaa sulkea Little Dogin ulos yhteiskunnasta hänen etnisyytensä ja seksuaalisuutensa vuoksi. Trevor ja Little Dog ajautuvat intensiiviseen suhteeseen, jonka onnettomat lähtökohdat kuitenkin varjostavat sitä jatkuvasti.
Teos käsittelee uhmakkaan painavalla tavalla aikuistumista yhteiskunnassa, joka sietää erilaisuutta huonosti. Se käsittelee ylisukupolvista traumaa, maskuliinisuutta ja mielenterveyttä. Vuong on haastatteluissa todennut, että eräs teoksen tavoitteista on näyttää, kuinka perinteinen amerikkalainen maskuliinisuus on yksinkertaisesti pettävä rakennelma. Yhdysvallat on valtio, joka on rakennettu myytille self made manista – myytille, joka puolestaan perustuu kansanmurhalle ja orjuudelle. Kuinka sellainen rakennelma voisi ikinä luoda muuta kuin tuhoa? Näitä ajatuksia vasten Vuongin tekstin poliittisuus saa täysin uuden vireen.
They will tell you that great writing “breaks free” from the political, thereby “transcending” the barriers of difference, uniting people toward universal truths. They’ll say this is achieved through craft, above all. Let’s see how it’s made, they’ll say – as if how something is assembled is alien to the impulse that created it. As if the first chair was hammered into existence without considering the human form.
Olisi kornia sanoa, että teos käsittelee ihmisyyttä – mutta sitäkin se käsittelee, tietenkin. Kykyä ja valmiuksia olla ihminen toiselle, edes hetken ajan. Lyhyesti, kenties, mutta loistokkaasti.
Vuong on tullut tunnetuksi kotimaassaan erityisesti runoilijana, ja esikoisromaania leimaakin vahva lyriikan tuntu. Tämä kuitenkin vain lisää romaanin tehoa. Lyriikasta tutut hiljaisuudet lauseiden välillä kaikuvat voimakasta, ääneenlausumatonta sanomaa. Vuong istuttaa sanansa niin ilmavasti, niin taiten, että lukija voi poimia oivallukset rivien välistä kuin ominaan. Toivon suuresti, että teos suomennetaan ja että se saavuttaa täälläkin vakaan lukijakunnan.
Ja entäs se Pieni elämä -vertaus? On Earth... ei ole todellakaan mikään Pieni elämä, vaikka samoja teemoja sivuaakin. Aavistukseni osui silti jotakuinkin oikeaan. Siitä tuli nimittäin myös yksi elämäni suurista kirjoista. Kirja pienestä elämästä ja ihmisestä – asioista, jotka ovat arkipäiväisyydessään valtavan suuria, maailmojen kokoisia.
Teksti julkaistu alun perin Lukuvika-blogissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fantasmaattinen, filosofinen ja feministinen – Maria Matinmikko: Kolkka

Romaaniklassikko ja sukupuolen käsite – Virginia Woolf: Orlando