Tyttöjen välisestä ystävyydestä?


 photo 1568648443388_zpssotpnve9.jpg

Katie Lowen Jumalten verta suonissamme (2019) on tarina nuorista naisista ja noituudesta, ystävyydestä ja murhista. Nuorten naisten ystävyys sävytettynä noituudella olisi antanut hurjan hienot lähtökohdat melkoiselle feministiselle tykitykselle.

Mutta ei, ei sitten millään.

Pieleen mennään niin monessa kohtaa ja niin monella tavalla. Päähenkilöt, nuoret naiset, ovat ilkeitä, epämiellyttäviä ja jopa inhottavia hahmoja. Heidän välilleen kehittyvä "ystävyys" (kyllä, heittomerkit ovat tarpeen tässä kierossa suhteessa, joka tyttöporukan välille muodostuu) on juuri sellaista Mean Girls-tyyppistä valtataistelua, mustasukkaisuutta, draaman täyteistä suosiossa pysyttelyä, riippuvuutta, kiristämistä ja jatkuvaa toisen loukkaamista.
En kiellä, ettenkö olisi itsekin pitänyt Mean Girls- elokuvasta vuosia sitten, mutta tällainen yliampuva käyttäytyminen toimiikin luultavasti paremmin komediaelokuvassa kuin tällaisessa synkemmässä ja vakavammassa kirjassa.

Nuoret tytöt puhuttelevat ystäviään lehminä arkipäiväisesti ("Moi lehmä, mitäs on meneillään?" "Valmista, lehmät?"), kutsuvat läskiperseeksi pyöreämpää ystäväänsä, käyttävät ystävästään sanaa "lutka" tämän harrastettua seksiä (tai no, jopa tullessaan raiskatuksi). Nuoret naiset puhuvat toisista nuorista naisista myös muun muassa näin: "Okei, eli Melanie Barker - kyllä sä tiedät sen, se, joka näyttäisi Madonnalta, jos Madonna olisi ruma ja vähän läski."

Kieli on tönkköä, tökeröä ja epäuskottavaa; en millään tahdo uskoa, että nuoret naiset puhuisivat toisistaan lutkina ja lehminä noin arkipäiväisesti. Toki nämä nuoruusvuosien kuvaukset sijoittuvat 90-luvun loppupuolelle ja ehkä silloin tällainen kielenkäyttö olisikin ollut normaalia joissakin piireissä.
Mutta miksi kirjoittaa tällaista vuonna 2019?

Miksi tämä nainen päätti kirjoittaa tänä kehopositiivisuuden aikana, #metooGirls support Girls ja vahvan feminismin aikana tällaisen teoksen?
Jotenkin tämä kirja tuntuu niin väärältä nykyaikana. Se ei sovi uutuuskirjojen väliin ummehtuneella ja vanhentuneella kuvauksellaan nuorista naisista ja heidän välisestään ystävyydestä. Jos tämän taas oli tarkoitus ottaa kantaa tällaiseen "nainen on naiselle susi"- tyyppiseen käytökseen, seksuaaliseen väkivaltaan ja ties mihin kaikkeen muuhun, se epäonnistuu täysin jättäen kannanottonsa irrallisiksi ja huitaisten tehdyksi.
Oikeastaan koko kirja tuntuu olevan vain irrallisia kohtauksia liimattuna toistensa perään niin, että jos tässä jotain feminististä yritettiin, se jäi jonnekin liimauskohtiin piiloon ruttuisena ja rypistettynä.

-Janita - alkuperäinen postaus täällä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fantasmaattinen, filosofinen ja feministinen – Maria Matinmikko: Kolkka

Toksisen maskuliinisuuden vankila - Ocean Vuongin loistokas On Earth We're Briefly Gorgeous

Romaaniklassikko ja sukupuolen käsite – Virginia Woolf: Orlando