p ä ä h e n k i l ö

Kukka Ranta ja Jaana Kanninen:  Vastatuuleen. Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta S&S 2019 363 s. Pisteitä: 5/5 Kukka Rannan ja Jaana Kannisen tietoteos  Vastatuuleen  on ehdottomasti vuoden tärkein suomalainen kirja. Se tuo esille liian usein unohdetun faktan - sen, että Suomi on ollut osa kolonialistista toimintaa. Suomessa kolonialismi on kohdistunut erityisesti saamelaisiin, ja tästä pakkosuomalaistamisesta ja saamelaisiin kohdistuneesta riistosta Ranta ja Kanninen kertovat vastikään ilmestyneessä teoksessaan.  Vastatuuleen  osoittaa, miten monella tavalla kolonialismi riistää uhrejaan. Yhtäältä suomalainen kolonialismi on ollut ja on edelleen ympäristöön ja elinoloihin kohdistuvaa: esimerkiksi Jäärata-hanke, jota aika ajoin yritetään edistää, tuhoaisi saamelaisten kotiseutualueen luonnon, rikkoisi useimmat paliskunnat ja vaikuttaisi siihen, miten ja missä porot pystyisivät kulkemaan. Myös kaivokset, tekoaltaat ja turismi ovat esimerkkejä siitä, miten Suomi

Ocean Vuong: On Earth We’re Briefly Gorgeous Penguin Press 2019 Ocean Vuongin romaani vilahti viime vuonna tasaisin väliajoin bookstagram -feedissäni. Kiinnitin huomiota sen lumoavaan nimeen ja pelkistettyyn, harmaaseen kanteen, joka herätti enemmän kysymyksiä kuin mihin se vastasi. Kirja vaikutti kiinnostavalta, ja siitä syntyi minulle eräänlainen pakkomielle. Eräissä arvioissa Vuongin semi-autobiografista teosta on jo tituleerattu seuraavaksi suureksi amerikkalaiseksi romaaniksi. Omassa mielessäni vertasin sitä jostakin syystä Hanya Yanagiharan Pieneen elämään – vaikken tiennyt teoksesta juuri mitään! (Lukijalle selvennykseksi, että Yanagiharan romaani on yksi vaikuttavimpia lukemiani kirjoja.) Säästelin kirjaa. Halusin lukea sen juuri oikeaan aikaan . Lopulta tilasin sen marraskuista lomamatkaa varten, sillä halusin paneutua siihen kiireettä, ilman keskeytyksiä. Parhaatkaan suunnitelmat eivät usein toteudu ilman yllätyksiä. Lomalle ottamani kahdeksan kirjan sijaan lu

Rebecca Solnit:  Whose Story Is This? Granta 2019 182 s. Pisteitä:5/5 Rebecca Solnitista on tulossa hyvää vauhtia suosikkifeministini. Hänen esseeteoksensa ovat viisaita, viihdyttäviä, järkyttäviä ja herätteleviä. Solnit hallitsee ajankohtaisista aiheista puhumisen ja osaa tunnistaa oman asemansa etuoikeutettuna valkoisena naisena. Whose Story Is This?  -esseekokoelma jatkaa Solnitin esseesarjaa, joista varsinkin viimeisimmät ovat käsitelleet kielen ja tarinoiden merkitystä. Siinä missä  Call Them by Their True Names  käsittelee kieltä ja narratiiveja, sitä,  millaisia  tarinoita yhteiskunnassamme kerrotaan, keskustelee  Whose Story Is This?  enemmän siitä,  kenen  tarinoita yhteiskunnassa tuotetaan ja kuunnellaan. Aiheet linkittyvät niin tiukasti yhteen, että suosittelen molempien lukemista - enkä vähiten siksi, että  Call Them by Their True Names  on yksi parhaista feministisistä teoksista, joita olen lukenut. Tässä uusimmassa teoksessaan Solnit nostaa esille sen, ett

Anu Kaaja - High Five! Me like a lot. Luen Muodonmuuttoilmoitusta aamujunassa ja hykertelen. Eivätpä kanssamatkustajat tiedä, että tässä istuu nainen, jonka päässä on menossa (sukupuoli)vallankumous. Anu Kaaja astuu junavaunuun ja lyö tahtia kädellään. Me huudetaan: riekutaan riekutaan riekutaan! Konduktöörikin huutaa niin, että hänen poskensa ovat punaiset kuin kuvitteellisen vaalivoittajapuolueen puheenjohtajalla.  Muodonmuuttoilmoitus on läpeensä (!) piristävä novellikokoelma. Meno on reipasta ja räävimätöntä ja kyytiä saavat luutumat jos toisetkin. Kaajan useimpien novellien tyylilaji on riemukas groteski. On seksiä, panemista ja monenlaista muutakin seksuaalisuuteen kiertyvää ilmentymää. Jos niitä kuitenkin pysähtyy raaputtamaan, huomaa varsin pian, että Kaajan kuvasto ei ole kosiskelumielessä seksuaalitarkoituksellista, vaan kyse on enemmästä; vankasta kritiikistä yhteiskuntamme yliseksualisoitumista kohtaan. Ranskalainen filosofi Michel Foucault kirjoitti jo vuos

Nawal El Saadawi:  Nainen nollapisteessä Kääntöpiiri 1988 (1975) Suom. Kaija Anttonen 138 s. Pisteitä: 4/5 "Se mitä puhun on totta. Ja totuus on julma ja vaarallinen." Nämä sanat lausutaan Nawal El Saadawin romaanin  Nainen nollapisteessä  (1975) loppupuolella mutta ne symboloivat hyvin koko teosta. El Saadawi on kirjoittanut tämän teoksen tositapahtumien pohjalta: työskennellessään tutkijana hän sai kuulla naisesta, joka oli tuomittu murhasta, ja kiinnostui tämän tarinasta. Se, mitä romaanissa kuvataan, on monelle (naiselle) totta. Ja se totuus on monella tapaa julma ja vaarallinen ja uhkaa naisen itsenäisyyttä ja vapaata tahtoa. Nainen nollapisteessä  kertoo Firdauksen, epävakaissa oloissa kasvaneen ja sittemmin prostituoituna työskennelleen naisen, tarinan. Vanhempien menehdyttyä Firdaus päätyy asumaan setänsä luokse, mutta tämän uusi vaimo ei sulata Firdausin läsnäoloa. Niinpä nuori nainen lähetetään ensin väkivaltaiseen avioliittoon, minkä jälkeen hä

ARS EROTICA Konsepti, ohjaus: Anna Cadia Koreografia: työryhmä | the working group Esiintyjät: Janne Marja-aho, Emilia Kokko Äänisuunnittelu ja musiikki: DJ Kridlokk Puku-, valo- ja tilasuunnittelu: Minttu Vesala Esitysdramaturgi: Aune Kallinen Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Anna Cadia, Anne Koutonen Kuva: Timo Wright Punainen. Synti. Lisää punaista. Ihmisiä huoneen joka laidalla, ei turvaa. Patjoja, narua. Neliö. Jytisevät biitit. Kolme kierrosta narua. Musiikin askellus. Tunkeutuminen ulos kuoresta. Purkautuva sidonta. Hidas vapautuminen. Altistuminen ulkoiselle. Vapaasti putoavat köydet. Kokovartalopuvut. Maskit kasvojen peittona. Makuulle laskeutuvat patjat. Hellyys. Köysien poimiminen. Pelottavat silmä- ja suuaukot. Kaksi sidontaa, peilikuvat. Käsivarsi paketissa. Kimpun kannattelu. Kuin pitelisi lasta, lemmikkiä. Hellä laskeminen maahan. Pysähtymättömyys, pienet, etsivät liikkeet. Ihmettely. Haju. (Suojautuminen.) Varominen. Piirteiden häivytys. Lähesty

Katie Lowen Jumalten verta suonissamme (2019)   on tarina nuorista naisista ja noituudesta, ystävyydestä ja murhista. Nuorten naisten ystävyys sävytettynä noituudella olisi antanut hurjan hienot lähtökohdat melkoiselle feministiselle tykitykselle. Mutta ei, ei sitten millään. Pieleen mennään niin monessa kohtaa ja niin monella tavalla. Päähenkilöt, nuoret naiset, ovat ilkeitä, epämiellyttäviä ja jopa inhottavia hahmoja. Heidän välilleen kehittyvä "ystävyys" (kyllä, heittomerkit ovat tarpeen tässä kierossa suhteessa, joka tyttöporukan välille muodostuu) on juuri sellaista Mean Girls-tyyppistä valtataistelua, mustasukkaisuutta, draaman täyteistä suosiossa pysyttelyä, riippuvuutta, kiristämistä ja jatkuvaa toisen loukkaamista. En kiellä, ettenkö olisi itsekin pitänyt Mean Girls- elokuvasta vuosia sitten, mutta tällainen yliampuva käyttäytyminen toimiikin luultavasti paremmin komediaelokuvassa kuin tällaisessa synkemmässä ja vakavammassa kirjassa. Nuoret tytöt puhuttele